Maa- ja metsätalousvaliokunnan sd-edustajat: Hallituksen pitäisi ajaa EU:ssa kannattavaa ruoantuotantoa ja kestävää metsänkäyttöä

22.3.2024

Maa- ja metsätalousvaliokunnan demariedustajat katsovat, että hallituksen kirjaamissa EU-avaintavoitteissa Suomelle tärkeitä huoltovarmuus- ja metsäkysymyksiä ajetaan ohuin eväin. – Hallitus on painottanut ruokaturvan ja metsäteollisuuden tärkeyttä Suomelle, mutta ruokaturva voidaan taata vain varmistamalla maataloustuotannon kannattavuus ja metsäkysymykset on ratkottava kestävän metsänkäytön pohjalta, edustajat katsovat.

Maatalous on noussut yhä kuuluvammaksi aiheeksi Keski-Euroopassa, kun maataloustuottajat ovat järjestäneet traktorimarsseja mm. Ranskassa, Saksassa ja Puolassa. Suomessa järjestetään tällä viikolla nk. ruokamarsseja.

– Näiden kaikkien taustalla on yhteinen huoli maatalouden kannattavuudesta. Jäsenmaiden hallituksilla on merkittävä rooli altavastaajan asemassa olevan maataloustuottajan puolen pitämisessä, koska ne päättävät, millaisia uudistusesityksiä eduskuntaan tuodaan. Tällä hetkellä maataloustuottajien ahdinko pyritään typistämään heidän ja kaupan väliseksi ongelmaksi, johon hallituksella ei ole osaa eikä arpaa. Hallituksen panos ruokaturvaan on tähän mennessä rajoittunut toiveita herättäviin hallitusohjelmakirjauksiin sen sijaan, että se olisi ryhtynyt viemään tarmokkaasti eteenpäin viime kaudella parlamentaarisessa työryhmässä yhdessä sovittuja ehdotuksia maatalouden kannattavuuden parantamiseksi, kiteyttää valiokunnan sd-ryhmän vastaava, kansanedustaja Piritta Rantanen.

Lämpenevän ilmaston myötä ruoantuotannon painopiste siirtyy pohjoisemmaksi, jolloin Suomenkin esille nostamat turvallisuusympäristö, kriisinsietokyky ja huoltovarmuus saavat entistä vakavamman merkityksen.  

– Tästä näkökulmasta myös Itä- ja Pohjois-Suomen merkitys huoltovarmuudessamme kasvaa ja on ensiarvoista säilyttää maatalouden ja maaseutuyritysten sekä elintarviketuotantoon liittyvä jatkojalostus näillä alueilla. Hallituksen toimet itäisen Suomen kehittämisestä ovat tähän mennessä kaikkea muuta kuin vakuuttavat. Suoraan sanoen itäinen Suomi on hallituksen politiikassa unohdettu, toteaa varkautelainen kansanedustaja Timo Suhonen.

– EU ei ole omavarainen elintarvikehuollon tuotantopanosten suhteen, joten erityisesti lannoitteiden ja rehujen omavaraisuutta on lisättävä. Samalla maatalouden päästöjä on kuitenkin vähennettävä huoltovarmuutta vaarantamatta ja ruokaketjun päästöjen monitorointia kehitettävä. Näissä toimissa on huomioitava ilmastotoimien oikeudenmukaisuus, sillä kannattamattomalta pohjalta on hankala ponnistaa, lisää edustaja Rantanen.

Maa- ja metsätalousvaliokunnassa vallitsee yhteisymmärrys metsien tärkeästä asemasta, mutta sd-ryhmän jäsenet ovat pettyneitä, että hallitus on kuitannut metsiin liittyvät tavoitteet muutamalla rivillä.

– Suomen on tehtävä vahvaa vaikuttamistyötä unionissa sen eteen, että tietoisuus kestävän metsätalouden ratkaisuista ja mahdollisuuksista unionissa kasvaa. Suomen metsäsektorilla, metsiin liittyvällä TKI-työllä ja biopohjaisilla ratkaisuilla on EU:lle paljon annettavaa kilpailukyvyn vahvistamisessa sekä ilmastotyössä. Esimerkiksi puurakentamisen rooli hiilinieluna on tärkeää nostaa vahvemmin esiin, mutta samalla myös metsäteollisuuden jalostusarvoa on nostettava. Suomalainen metsätalous on ratkaisu, ei uhka, päättää kansanedustaja Paula Werning.

Maa- ja metsätalousvaliokunnan sd-ryhmä jätti eriävän mielipiteen valiokunnan lausuntoon EU-avaintavoitteista eilen 21.3.

Jaa sosiaalisessa mediassa