Kuntaministeri Sirpa Paatero iloitsee Kymenlaakson, Etelä-Savon ja Etelä-Karjalan hyvinvointialueiden lisärahoituksesta

27.3.2023

Kuntaministeri Sirpa Paatero (sd.) pitää hyvinvointialueille viime viikolla myönnettyä lisärahoitusta erittäin tarpeellisena. Hallitus myönsi hyvinvointialueiden vakiinnuttamiseen ja toiminnan kehittämiseen yhteensä 350 miljoonaa euroa. Kymenlaakson ja Etelä-Savon hyvinvointialueet saivat molemmat noin 11 miljoonaa euroa lisärahoitusta ja Etelä-Karjalan hyvinvointialue noin 9 miljoonaa euroa.

– Tällä kertaluontoisella rahoituksella varmistamme toiminnan sujuvaa käynnistymistä hyvinvointialueiden alkutaipaleella ja vastaamme esiin nousseisiin haasteisiin, kuten voimakkaaseen inflaatioon, korona-ajan hoitovelkaan sekä palkkaratkaisuun, joita ei voitu ottaa huomioon viime keväänä rahoituslainsäädännöstä päätettäessä.

Paateron mukaan ylimääräiselle rahoitukselle on alueilla suuri tarve niin palvelujen yhtenäistämisessä kuin henkilöstön saatavuuden varmistamiseksi.

– Avustuksella voidaan aidosti kehittää toimintaa paremmaksi: rahoitusta voidaan käyttää esimerkiksi uudenlaisiin digitaalisiin palveluihin tai henkilöstön saatavuuden parantamiseen liittyviin hankkeisiin. Näin perusrahoitusta saadaan samalla ohjattua enemmän sinne minne pitää eli erityisesti perustason palveluihin.

Lisäksi rahoitusmekanismiin kuuluvasta vuodenvaihteessa 2024 maksettavasta rahoituksen tasoa korjaavasta kertaluontoisesta tasauserästä 150 miljoonan euron osuus aikaistettiin maksettavaksi tänä keväänä. Tästä Kymenlaakson osuus on 10, Etelä-Savon 5,5 ja Etelä-Karjalan 2,7 miljoonaa euroa.

Jaa sosiaalisessa mediassa