Kansanedustaja Juha Viitala vaatii hallitukselta toimia elintarvikeviennin ja huoltovarmuuden vahvistamiseksi

SDP:n kansanedustaja Juha Viitala on jättänyt kirjallisen kysymyksen hallitukselle Suomen elintarvikeviennin edistämisestä ja elintarvikeomavaraisuuden vahvistamisesta. Viitala nostaa esiin Suomen ruokaviennin potentiaalin ja esittää hallitukselle konkreettisia keinoja, jotta hallituksen tavoite elintarvikeviennin tuplaamisesta vuoteen 2031 toteutuu.
– Suomen elintarvikevienti on tällä hetkellä vain kolmasosa elintarvikkeiden tuonnin arvosta. Meillä olisi mahdollisuus parantaa alan kannattavuutta, luoda uusia työpaikkoja ja vahvistaa kansainvälistä asemaamme. Tämä edellyttää aktiivista kauppapolitiikkaa, viennin esteiden purkamista ja pitkäjänteisiä investointeja, Viitala toteaa.
Kirjallisessa kysymyksessään Viitala painottaa, että vahva elintarviketuotanto on keskeinen osa Suomen huoltovarmuutta. Samaan aikaan kotimainen alkutuotanto ja elintarvikeketju ovat riippuvaisia kriittisistä tuontipanoksista kuten lannoitteista ja polttoaineista.
– Huoltovarmuuden näkökulmasta meidän on vähennettävä riippuvuutta ulkomaisista tuontipanoksista ja panostettava kotimaiseen lannoitetuotantoon, uusiutuvaan energiaan ja biopolttoaineisiin, Viitala korostaa.
Hallituksen on Viitalan mukaan otettava elintarvikevienti keskeiseksi osaksi kansallista vientistrategiaa ja turvattava sen kehittämiseen riittävät resurssit. Hän esittää hallitukselle konkreettisia toimia:
- Vientimarkkinoiden avaaminen aktiivisella kauppapolitiikalla ja viranomaisten tuki uusien vientilupien neuvotteluun.
- T&K-rahoituksen vahvistaminen elintarviketeknologian ja uusien vientituotteiden kehittämiseksi.
- Yritysten tukeminen kehittämällä rahoitusmahdollisuuksia, neuvontaa ja markkinointitukea vientiin tähtääville yrityksille.
- Huoltovarmuuden turvaaminen vähentämällä alkutuotannon ja elintarvikesektorin riippuvuutta ulkomaisista tuontipanoksista.
– Huoltovarmuus ja ruokavienti eivät ole vastakkaisia tavoitteita, vaan ne tukevat toisiaan. Nyt on aika panostaa vientiin ja varmistaa, että suomalainen ruoka menestyy myös kansainvälisillä markkinoilla, Viitala painottaa.