Harri Minkkinen

Pelastaja, kaupunginvaltuutettu
Ikä: 48
Kunta: Oulu
Piiri: Oulun Sosialidemokraattinen Piiri ry
Osasto: Oulun Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry

Olen toiminut Oulussa pelastajana yli 20 vuotta. Työssäni olen nähnyt elämän koko kirjon ja oppinut, ettei mikään ole itsestään selvää. Minulle tärkeitä arvoja ovat oikeudenmukaisuus, toisten kunnioittaminen, välittäminen ja auttaminen – ne samat perusarvot, joista Suomi on aina ollut tunnettu.

Nuoret tarvitsevat uskoa tulevaisuuteen, mahdollisuuksia ja aikuisia, jotka seisovat heidän rinnallaan myös silloin kun on vaikeaa. Vanhuksista huolehtiminen kertoo suoraan, millainen yhteiskunta me oikeasti olemme. Arvokas ja turvallinen vanhuus ei voi olla vain kaunis sana paperilla. Se on yhteiskunnallinen velvollisuus.

Uskon vahvaan hyvinvointivaltioon, jossa työnteko kannattaa, apua saa kun sitä tarvitsee eikä ihmisarvo riipu elämäntilanteesta.
Päätöksenteon pitää perustua oikeudenmukaisuuteen, arvoihin, inhimillisyyteen ja vastuuseen, ei kovimpiin ääniin tai lyhytnäköisiin ratkaisuihin. Suomi on yhteiskuntana juuri niin vahva, kun sen heikoin lenkki on.

Lähetä ehdokkaalle sähköpostia

harri.e.minkkinen@ouka.fi