Olen toisen kauden kaupunginvaltuutettu Oulussa sekä ensimmäisen kauden aluevaltuutettu.
Toimin Oulussa myös SDP:n valtuustoryhmän puheenjohtajana.
Työskentelen Oulun Demareiden järjestökoordinaattorina eli politiikka täyttää elämäni vahvasti.
Olen ollut puoluekokousedustajana mukana vuosien 2020 sekä 2023 puoluekokouksissa.
Nämä ovat olleet todella ikimuistoisia ja antoisia kokemuksia ja siksi olen jälleen ehdolla.
Ensimmäisessä puoluekokouksessa sain muutosesitykseni isossa salissa läpi liittyen vaelluskalojen olosuhteiden parantamiseen,
Tulevassa kokouksessa varmasti iso teema on REILUMPI yhteiskunta.
Reilumpi työelämä, hyvinvointialueiden rahoitus ja hoitoon pääsy sekä luottamuksen palautus yhteiskuntaan.
SDP:n arvojen tulee näkyä ja kuulua!
Minulle tärkeää
Reilumpi työelämä
Istuva hallitus on kyykyttänyt työntekijöitä jo 2,5 vuotta!
Meillä tulee olla selkeä ja konkreettinen vaihtoehto miten tämä korjataan seuraavalla hallituskaudella.
Suojaosan palautus, sosiaaliturvan kokonaisuudistus, aikuiskoulutustuen uudistus ja ansiosidonnaisen uudistus, että jokaisella on se turvaverkko taloudellisesti.
Alipalkkauksen kriminalisointi tulee viedä lakiin.
Hyvinvointialueiden rahoitus
Nykyinen ns. nollasummapeli on täysin kestämätön tilanne meille.
Tarvitsemme vakaan rahoitusmekanismin mihin ei muiden hyvinvointialueiden muutokset vaikuta vaan katsotaan aidosti sen tietyn hyvinvointialueen tilannetta.
Meillä tulee olla riittävät taloudelliset resurssit huolehtia nopeasta hoitoon pääsystä, riittävästä hoitajamitoituksesta sekä henkilöstön hyvinvoinnista.
Ikäihmisten turvallisia palveluita tullaan tulevaisuudessa tarvitsemaan paljon lisää, koska väestö ikääntyy.
Liikunta ja hyvinvointi
SDP:n tulee olla suunnannäyttäjä hyvinvoinnin ja terveyden edistämisessä.
Liikkumattomuus maksaa meidän yhteiskunnalle miljardeja vuodessa. Kuntien ja järjestöjen rooli sekä yhteistyö on tässä keskiössä.
Kuntien rooli lasten ja nuorten liikuttajana on ratkaiseva sekä tietysti ikäihmisten hyvinvoinnin ylläpitämisessä.
Lapsille tulee mahdollistaa vähintään yksi maksuton harrastus koulupäivän yhteyteen ja ikäihmisille tulee olla laadukkaat sekä edulliset palvelut.