Maire Mäki

Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan puheenjohtaja, Filosofian tohtori
Ikä: 70
Kunta: Oulu
Piiri: Oulun Sosialidemokraattinen Piiri ry
Osasto: Oulun Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry

Koulutukseltani olen filosofian tohtori (ammattikasvatus). Lisäksi olen kasvatustieteen maisteri ja lisensiaatti sekä lastentarhanopettaja. Olen nyt eläkkeellä ja toimin puolisoni omaishoitajana. Työurani koostuu ammatillisen koulutuksen, ammattikorkeakoulutuksen sekä työ- ja elinkeinohallinnon alalta. Luottamustehtävistä: Olen toista kautta aluevaltuutettuna ja ensimmäistä kautta kaupunginvaltuutettuna. Toimin Pohjois-Pohjanmaan hyvinvointialueella aluevaltuuston 2. varapuheenjohtajana ja samalla Hyvinvoinnin ja osallisuuden edistämisen lautakunnan puheenjohtajana. Lisäksi olen Koulutuskuntayhtymä Osaon hallituksessa sekä TERTTU- säätiön hallituksessa. Olen Oulun työväenyhdistyksen johtokunnan jäsenenä.
Minulla on kolme aikuista lasta ja kuusi lastenlasta. Syntyisin olen Pudasjärveltä.

Minulle tärkeää

Työllisyys nousuun

Nykyisessä työllisyystilanteessa tarvitaan työvoimapoliittisia toimia, ei vain sosiaaliturvan leikkauksia. Työllisyyspolitiikkaa tulee uudistaa kannustavaan ja työttömiä tukevaan suuntaan. Panostukset osaamisen kehittämiseen ja uudistamiseen ovat tarpeen. Työelämän laatuun tulee kiinnittää huomiota.

Nuoret ja tulevaisuus

Nuorisotyöttömyys on nyt korkealla tasolla. Osa nuorista kokee yksinäisyyttä eikä löydä paikkaansa yhteiskunnassamme. Tukea, ohjausta ja mahdollisuuksia oman elämän rakentamiseen. Meillä ei ole varaa menettää yhtään nuorta.

Seniorikansalaisille arvostusta, palveluita ja monipuolista tukea.

Ikäihmisten hoivapalvelujen saatavuus ja laatu tulee varmistaa. Tällä hetkellä moni pelkää vanhenemista, koska tuen ja hoivan saanti huolettaa. Ikäystävällisyyttä on tarpeen vahvistaa.

Lähetä ehdokkaalle sähköpostia

mairemaki@gmail.com