Essi Leinonen

sairaanhoitaja, sosiaalipoliittinen asiantuntija
Ikä: 31
Kunta: Oulu
Piiri: Oulun Sosialidemokraattinen Piiri ry
Osasto: Oulun Sosialidemokraattinen Työväenyhdistys ry

Hei! Olen Essi, sairaanhoitaja ja tuleva terveystieteiden maisteri. Politiikka on elämässäni läsnä niin vapaa-ajalla kuin myös työssäni sosiaalipoliittisena asiantuntijana. Toimin tällä hetkellä varavaltuutettuna Oulussa sekä hyvinvointialueella. Olen aktiivinen puolueen jäsen ja toiminut työväenyhdistyksen johtokunnassa parin vuoden ajan. Tänä vuonna aloitin työväenyhdistyksen puheenjohtajana. Vapaa-ajalla nautin vapaaehtoistyöstä, kutomisesta ja virkkaamisesta.

Haluan puoluekokousedustajaksi edistämään erityisesti itselleni lähellä olevia asioita; hyvinvointia, terveydenhuoltoa ja toimeentuloa. Tarvitsemme puoluekokouksessa selkeitä linjoja ja yhteisen päämäärän, jota kohti edetä. Meidän on oltava valmiita ensi vuoden eduskuntavaaleihin, joten on tärkeää valita kokousedustajiksi aktiivisia ihmisiä, joilla on aikaa ja halua perehtyä asioihin ja osallistua aktiivisesti keskusteluihin. Minua äänestämällä saat mukaan juuri sellaisen! 🌹

Minulle tärkeää

Jäsenten ääni kuuluviin - otetaan jokainen mukaan!

Puoluekokoukseen valmistautumisen ja itse puoluekokouksen aikana haluan olla aktiivinen kuuntelija ja keskustelija. Odotankin erityisesti keskusteluja sekä delegaation, mutta myös kaikkien jäsenten kanssa, jotta saamme mahdollisimman paljon ajatuksia vietäväksi puoluekokoukseen. On tärkeää, että linjamme edustavat moninaisesti aluettamme, ei pelkästään delegaattien omia ajatuksia, sillä puoluekokouksessa määritetään ennen kaikkea yhteisiä linjoja tuleville vuosille.

Tärkeät asiakysymykset puoluekokouksen keskiöön

Oman mielenkiinnonkohteeni politiikassa liittyvät vahvasti hyvinvointiin ja terveydenhuoltoon, oikeudenmukaisuuteen, koulutukseen, työllisyyteen ja toimeentuloon, yksinäisyyden ehkäisyyn sekä nuorten asioihin. Haluaisinkin puoluekokouksessa pitää erityisesti näitä teemoja esillä.

Sosialidemokraattiset arvot näkyväksi

Maailma muuttuu tällä hetkellä nopeasti, ja meidän on tärkeää pitää kaikki mukana sen vauhdissa. Meidän tulee tehdä sosialidemokraattista liikettä näkyväksi ja viestiä selkeästi siitä, mitkä ovat meidän vastauksemme nykypäivän haasteisiin. Nykymaailma tarvitsee ennen kaikkea sosialidemokratiaa; oikeudenmukaista, tasa-arvoista ja solidaarista päätöksentekoa!

Lähetä ehdokkaalle sähköpostia

leinonenessi94@gmail.com