Olen Jari Aho, 50-vuotias kirvesmies. Olen kotoisin Kemistä ja Oulussa olen asunut jo kaksikymmentä vuotta.
Harrastan musiikkia, liikuntaa, lukemista, historiaa ja sukututkimusta. Olen myös Rakennusliiton jäsen. Työväenliikkeen arvot eivät ole minulle hienoja sanoja paperilla, vaan arjessa elettyä todellisuutta. Minulle tärkeitä tavoitteita ovat köyhyyden ja eriarvoisuuden torjuminen, reilut pelisäännöt työelämässä sekä oikeudenmukainen veropolitiikka. Julkiset terveys- ja sosiaalipalvelut ovat hyvinvointiyhteiskunnan perusta, eikä niitä voi enää murentaa lisää. Orpon hallituksen harjoittama politiikka ajaa alas hyvinvointivaltiota: julkisista palveluista leikataan, heikommassa asemassa olevilta ihmisiltä viedään ja voitot yksityistetään sekä työntekijöiden oikeuksia heikennetään. SDP:llä on suuri savotta palauttaa ihmisten luottamus siihen, että Suomi on hyvinvointiyhteiskunta tulevaisudessakin.
Minulle tärkeää
Perusturvan palauttaminen Sanna Marinin hallituksen tasolle on askel oikeaan suuntaan, mutta se ei yksin riitä on tehtävä korjauksia.
Muun muassa ansiosidonnaisen heikentäminen on aiheuttanut vakavia ongelmia työttömille sekä patkä ja silpputöitä tekeville. Ansiosidonnaisen työssäoloehto tulee palauttaa kuuteen kuukauteen ja kesto takaisin 500 päivään. Lisäksi ansiosidonnaisen ei pidä kulua aikuiskoulutuksen aikana, jos koulutukseen hakeudutaan vapaaehtoisesti. Kelan työmarkkinatuki on tällä hetkellä liian matala, eikä turvaa ihmisarvoista arkea, sitä on nostettava reilusti.
Työelämä ja hyvinvointiyhteiskunta.
Minulle tärkeitä tavoitteita ovat köyhyyden ja eriarvoisuuden torjuminen, reilut pelisäännöt työelämässä sekä oikeudenmukainen veropolitiikka. Julkiset terveys- ja sosiaalipalvelut ovat hyvinvointiyhteiskunnan perusta, eikä niitä voi enää rapauttaa lisää. Rahoituskeinoja on, esimerkiksi yhteisöveron korotus ja oikeudenmukainen veropolitiikka. Alipalkkauksen kriminalisointi Norjan mallin mukaisesti Suomessa on keino turvata reilut pelisäännöt työelämäässä, myös ulkomaiselle työvoimalle.
Kohtuuhintainen asuminen ja puurakentaminen sekä kiertotalous
Kodin ei pidä viedä koko palkkaa. Siksi valtion on tuettava vuokra- ja osaomistusasuntojen rakentamista ja huolehdittava siitä, että asunnot ovat terveellisiä ja kohtuuhintaisia. Puurakentaminen on järkevää, työllistävää ja ilmaston kannalta parempi vaihtoehto kuin betoni. Asumistuki oli vuonna 2023 kohtuullisella tasolla, mutta ei silloinkaan turvannut riittävää toimeentuloa pienituloisille, asumistuki on palautettava vähintään vuoden 2023 tasolle ja sidottava todellisiin asumiskustannuksiin.