Ulkoasiainvaliokunnan sd-edustajat: Ydinenergialaki tarvitsee jatkossakin kirjauksen ydinaseiden tuontikiellosta
Ulkoasiainvaliokunta sai tänään valmiiksi mietintönsä ulko- ja turvallisuuspoliittisen selonteon päivityksestä. Selonteko kytkeytyy eduskunnassa samaan aikaan käsiteltävään hallituksen esitykseen ydinenergialain ja rikoslain muuttamisesta niin, että jatkossa ydinräjähteen tuominen Suomeen taikka sen kuljettaminen, toimittaminen tai hallussapito Suomessa olisi mahdollista.
Ulkoasiainvaliokunta on kuullut asiantuntijoita hallituksen esityksestä ja antanut lausunnon puolustusvaliokunnalle. Sosialidemokraatit, vihreät ja vasemmistoliitto jättivät tuossa yhteydessä ulkoasianvaliokunnan lausuntoon eriävän mielipiteen, jossa esitetään hallituksen esityksen hylkäämistä.
SDP:n ulkoasiainvaliokuntaryhmä jätti vastalauseen myös tänään valmistuneeseen ulko- ja turvallisuuspoliittisen selontekoon. Vastalauseen ponnessa vaaditaan eduskuntaa edellyttämään, että ydinenergialaissa on myös jatkossa kirjattuna kielto ydinräjähteiden maahantuonnista sekä valmistamisesta, hallussapidosta ja räjäyttämisestä Suomessa.
Nykyinen lainsäädäntö mahdollistaa Suomelle täysimääräisen mukanaolon Naton ydinpelotteessa ja ydinasesuunnittelussa. Suomi kuuluu jo tällä hetkellä Naton ydinpelotteen suojaan. Yhdysvaltojen ydinaseita on sijoitettu Eurooppaan osana Naton ydinpelotetta. Myös Naton jäsenmaat, joiden alueelle ei ole sijoitettu ydinaseita, kuuluvat niin kutsutun ydinsateenvarjon piiriin. Ydinaseet suojaavat tarvittaessa Suomea riippumatta näiden sijainnista.
Suomen liittyessä Natoon ei myöskään silloin tullut esille, että Suomen ydinenergialaki olisi ollut este Suomen kuulumiselle ydinpelotteen suojaan taikka Suomen osallistumiselle ydinasepelotteen suunnitteluun. Myöskään ei ole tiedossa, että Natoon liittymisen jälkeen turvallisuusympäristössä olisi tapahtunut muutoksia, jotka vaatisivat arvioimaan uudelleen voimassa olevaa lainsäädäntöä ydinaseisiin liittyen. Ydinaseiden ihmiskunnalle aiheuttamaa riskiä tulee kaikin keinoin heikentää. Riippuvuutta ydinaseista tulee vähentää, ei lisätä.