Ulkoasiainvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan sd-edustajat: Yhtenäisyys on paras pelote ja Suomen paras suoja

10.9.2025

SDP:n kansanedustajat painottavat, että EU:n ja Suomen on vastattava nopeasti muuttuvan turvallisuusympäristön vaatimuksiin yhtenäisesti ja määrätietoisesti. Venäjän hyökkäyssota, uudet uhkat ja epävakaa tilanne korostavat vahvan puolustuksen, kansallisen huoltovarmuuden ja kansainvälisen yhteistyön merkitystä.

EU:n on vastattava yhä monimuotoisimpiin turvallisuusuhkiin. Venäjän hyökkäyssodan Ukrainaan myötä turvallisuustoimijat ovat uusien uhkien edessä. On siis erittäin tärkeää, että EU pysyy yhtenäisenä: sisäisesti yhtenäinen unioni on myös ulkoisesti vahva.

Euroopan on kannettava enemmän vastuuta omasta puolustuksestaan samalla, kun puolustusteollisuutta vahvistetaan.

Suomen turvallisuusajattelu perustuu vahvaan ja uskottavaan puolustukseen, monenkeskiseen yhteistyöhön sekä kokonaisturvallisuuden käsitteeseen. Yhteiskunnan yhtenäisyydestä ja hyvinvointivaltion perusteista on pidettävä kiinni myös varautumisen aikoina.

NATO on EU:lle tärkeä kumppani

Vahvempi EU-maiden puolustuskyky tarkoittaa vahvempaa NATOa. NATO ja EU ovat strategisia kumppaneita ja eurooppalaisia puolustuskykyjä on rakennettava linjassa Naton puolustussuunnitelmien kanssa.

Erityisesti tuoreiden Puolan tapahtumien valossa on tärkeää, että Eurooppa ja Nato pysyvät reaktioissaan yhtenäisinä ja osoittavat vahvaa tukea, kun tapahtumista saadaan lisätietoa.

Suomen tulee huolehtia kansallisesta puolustusteollisuudestaan

Nykytilanteessa on elintärkeää turvata kotimaisen puolustustarviketeollisuuden toimintaedellytykset sekä sotilaallinen huoltovarmuutemme.

Suomen tulee entisestään kasvattaa puolustustarvikkeiden kotimaista tuotantoa, jotta voimme varmistaa niiden riittävän saatavuuden ja mahdollisuutemme tukea Ukrainaa myös jatkossa. Tämä vaatii puolustusteollisuuden toimintaedellytysten vahvistamista. Samalla on edistettävä kotimaisen puolustusteollisuuden vientiedellytyksiä ja kansainvälistymistä, jotta se säilyy elinvoimaisena.

On tärkeää, että Suomi osallistuu Ukrainan turvallisuusjärjestelyihin

Ukraina taistelee sekä sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän että eurooppalaisen turvallisuuden puolesta. Se, kuinka sota lopulta päättyy, on merkityksellistä Euroopan turvallisuusarkkitehtuurille. Tämän vuoksi Ukrainan tukemista on jatkettava niin pitkään kuin tarpeellista.

On tärkeää, että Suomi osallistuu Ukrainan turvallisuusjärjestelyihin, jotka otettaisiin käyttöön tulitauon tai rauhansopimuksen jälkeen. Myöhemmin nähdään, millaisin toimin Suomi tulee osallistumaan.

Eduskunta on pidettävä tiiviisti mukana valmisteluissa, ja näin pääministeri Orpo on myös luvannut toimia. Yhteinen vastuunkanto ja solidaarisuus vahvistavat viestiä yhtenäisyydestä, joka tällä hetkellä on paras pelote ja Suomen paras suoja.

SDP:n eduskuntaryhmän ulkoasiainvaliokunnan ja puolustusvaliokunnan jäsenet

 Ulkoasiainvaliokunta: Johannes Koskinen, Antti Lindtman, Tytti Tuppurainen jaVille Skinnari Puolustusvaliokunta: Mika Kari, Riitta Kaarisalo, Jani Kokko ja Paula Werning

Jaa sosiaalisessa mediassa