Timo Harakka vaatii valtiovarainministeriötä uudistumaan: Munkkiluostarin on muututtava

1.3.2026

On selvää, että valtiovarainministeriö (VM) valvoo parlamentaarisen talousohjauksen toteutumista, kuten puolueiden kesken on sovittu. Se edellyttää kuitenkin, että VM parantaa toimintaansa ja tuo talousmallinsa 2000-luvulle, kansanedustaja Timo Harakka (sd.) vaatii.

Väärät neuvot ja vääristyneet vaikutusarviot

Valtiovarainministeriölle on uskottu valtava vastuu Suomen julkisen talouden valvonnasta. Se on epäonnistunut tehtävässään, kun Suomi on ajautunut velan, alijäämän, nollakasvun, työttömyyden ja syrjäytymisen kurimukseen.

Valtiovarainministeriöllä on kaksoisrooli, jossa se suosittelee sopeutustoimia ja arvioi niiden vaikutukset systemaattisesti yläkanttiin. Se on osoittautunut Suomelle vahingolliseksi. Sopeutuksissa on turvauduttu leikkauksiin, jotka ovat hyydyttäneet Suomen talouden ja työllisyyden. Samalla hyväosaisten veronalennusten välittömiä hyötyjä on yliarvioitu tavalla, jota ei moni taloustieteilijä, eikä edes talon oma kansantalousosasto, tue.  

Valtiovarainministeriö on sijoittunut kaksi vuotta peräkkäin kymmenen ennustelaitoksen vertailussa viimeiseksi. Vaikka VM:llä on ylivoimaiset resurssit muihin ennustajiin nähden, se ei osaa arvioida edes omia toimiaan.

Petteri Orpo mainosti viimeksi viime viikolla hallituksen tehneen 10 miljardin edestä sopeutuksia. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan nettosopeutus jää kuitenkin 3,5 miljardiin. Siis kaksi kolmasosaa sopeutuksesta, joka on kurittanut vähäosaisimpia ja pienituloisimpia suomalaisia, on ollut tehotonta tai tuhlaavaa. Valtiovarainministeriön on kannettava vastuunsa karmeasta tilanteesta – ja ehkä jopa nöyrryttävä kuulemaan ulkopuolisia asiantuntijoita vaikkapa oikeista työllisyyskeinoista.

VM:n on kehityttävä kansainväliselle tasolle

Ylivalta johtaa aina ylimielisyyteen. Eduskunta on vuodesta toiseen vaatinut valtiovarainministeriöltä monipuolisempia laskelmia budjetin vaikutuksista keskipitkällä aikavälillä. Vuosi toisensa jälkeen osoittautuu, että ministeriö on kykenemätön uudistamaan mallejaan ja toimintaansa. Samaan aikaan verrokkimaissa – esimerkiksi Virossa, Hollannissa, Irlannissa ja Kanadassa – on monipuolistettu talouden mallinnusta ja kehitetty hyvinvointivaikutusten arviointia. VM:n on kehitettävä toimintaansa jo yksistään varmistamaan, että veronmaksajien varoilla saadaan aikaan tavoiteltu tulos.

”Valtiovarainministeriö on kuin munkkiluostari, jossa munkit kopioivat vanhoja pyhiä kirjoituksia aamusta iltaan. Kun VM:llä on oikeus vaatia muulta julkishallinnolta tehostamista, on syytä kysyä, onko ministeriö itse tehtäviensä tasalla ja kansainvälisellä tasolla?” Timo Harakka summaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa