SDP:n varapuheenjohtaja Perholehto: Työperäinen hyväksikäyttö näkyy marja-alan tilanteessa
Marja-alan pitkään jatkuneiden ongelmien seuraukset nähdään nyt, toteaa SDP:n 3. varapuheenjohtaja Pinja Perholehto. Ilta-Sanomat kirjoitti torstaina (23.7.) marja-alan vaikeuksista saada marjanpoimijoita.
– Ei voi ajatella, että vakava työperäinen hyväksikäyttö jatkuisi pitkään ilman, että se näkyy lopulta myös koko alalla. Tilannehan voi toki olla valitettava, mutta yllätys sen ei pitäisi olla, koska ministeriön pitää varmistua työoloista ja -ehdoista. Viisumien epäämisessä näkyvät niiden ongelmien seuraukset, joista Suomessa on puhuttu vuosia, Perholehto toteaa.
Marja-ala ei ole yksittäistapaus. Perholehto pitää huolestuttavana tietoja siitä, miten työperäinen hyväksikäyttöä esiintyy laajemminkin suomalaisessa työelämässä.
– Työperäistä hyväksikäyttöä on paljastunut myös ravintoloissa, rakennusalalla, siivouksessa ja kiinteistöpalveluissa. Hyväksikäytön uhrien määrä on kasvanut muutamassa vuodessa uhrien auttamisjärjestelmässäkin. Tämä on ilmiö, jonka edessä on oltava luja ja uhrien puolella.