SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar: Perussuomalaiset pettivät hyvinvointivaltion

20.4.2024

SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin mielestä perussuomalaiset ovat osoittaneet selkärangattomuutta ja vastuuttomuutta viimeaikaisilla päätöksillään, jotka heijastavat heidän piittaamattomuuttaan erityisesti lapsia, nuoria, opiskelijoita sekä sosiaali- ja terveyspalveluiden tarpeessa olevia kohtaan.

SDP:n varapuheenjohtaja Nasima Razmyar kritisoi voimakkaasti perussuomalaisten ja hallituksen tekemiä leikkaustoimia. Razmyarin mukaan perussuomalaiset ovat pettäneet lapset ja nuoret päätöksillään, jotka heikentävät entisestään haavoittavimmassa asemassa olevien lasten ja nuorten tilannetta.

– Uudet leikkaustoimet, kuten yleisen arvonlisäverokannan korotus, erikoisairaanhoidon asiakasmaksujen nousu ja lääkekorvausten leikkaaminen, lisäävät entisestään haavoittuvimmassa asemassa olevien lasten ja perheiden kuormitusta. Nämä muutokset vaikuttavat negatiivisesti kaikkien kotitalouksien kulutukseen, mutta iskevät erityisen kovaa pienituloisiin perheisiin, joilla suurin osa resursseista kuluu jo perustarpeiden turvaamiseen, Razmyar muistuttaa.

Tämän lisäksi oman osansa leikkauksista saivat niin korkeakoulu- kuin toisen asteen opiskelijat.

– Opiskelijoiden siirtäminen pois yleisestä asumistuesta ja toisen asteen maksuttomien oppimateriaalien rajoittaminen ovat suoria iskuja opiskelijoiden talouteen ja mahdollisuuksiin saada koulutusta. Päätöksellä tulee olemaan myös negatiivisia vaikutuksia opiskelijoiden valmistumiseen. Tämä päätös tulee eriarvoistamaan entisestään suomalaisia nuoria, Razmyar nostaa.

Kehysriihessä päätettiin myös aikaistaa sosiaali- ja terveysjärjestöihin koskevia leikkauksia. Sosiaali- ja terveysalan järjestö SOSTE ry nostaa, kuinka ensi vuonna valtionavustuksia jaetaan jopa 80 miljoonaa euroa vähemmän, kuin tänä vuonna. Hallituskauden loppuun mennessä valtionavustuksia on leikattu 130 miljoonaa, joka on kolmannes nykyisestä.

– Perussuomalaisten päätös leikata sosiaali- ja terveysjärjestöjen rahoitusta on täysin vastuuton ja vaarantaa monien ihmisten avunsaannin. Järjestöt vastaavat merkittävästä osasta käytännön työtä, jolla ehkäistään palvelutarpeen syntymistä tai siirretään sitä myöhäisemmäksi. Leikkaukset voivat estää esimerkiksi syöpäsairaita pääsemästä vertaistukiryhmiin tai ahdistuneita saamasta apua kriisipuhelimista, Razmyar sanoo pettyneenä.

– Perussuomalaiset ovat pettäneet lupauksensa ja osoittaneet välinpitämättömyytensä suomalaista hyvinvointivaltiota kohtaan. Heidän politiikkansa ei palvele ihmisten etua eikä hyvinvointia, vaan päinvastoin heikentää sitä. Vaadimme vastuullista ja ihmisläheistä politiikkaa, joka varmistaa kaikille tasapuolisen mahdollisuuden hyvään elämään, Razmyar päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa