SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen: Perussuomalaisten Tavio väärinkäyttää ministerin asemaansa kostaakseen ammattiliitoille

5.12.2025

Ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Ville Tavio on päätynyt lähes puolittamaan Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus SASKille esitetyn valtionavustustuksen. Päätös SASKin valtionavustukseen näyttäytyy ay-liikkeelle suunnattuna poliittisena kostona, toteaa SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen.

– Näyttää siltä, että ministeri Tavio käyttää asemaansa kostaakseen ammattisyhdistysliikkeelle sen protestit hallituksen tekemiä työelämäheikennyksiä vastaan. Tavio tietää, että näin suuri leikkaus asettaa SASKin täysin kohtuuttomaan tilanteeseen ja syviin vaikeuksiin, Mäkynen toteaa.

SASK on työelämän ihmisoikeusjärjestö, joka tukee kehittyvien maiden työntekijöitä, jotta työelämän ihmisoikeudet toteutuisivat kaikkialla maailmassa. Osana työtään se edistää työntekijöiden järjestäytymistä toimintansa kohdemaissa, joissa ammattiliittojen toiminta on usein hyvin vaatimatonta.

Mäkynen muistuttaa, että ministeri on päättänyt leikkauksesta vastoin ulkoministeriön virkamiehen virkavastuulla tekemää esitystä. Esittelijänä toiminut virkamies aikoo jättää rahoituspäätökseen eriävän mielipiteen.

– Katse kohdistuu nyt pääministeri Orpoon. Hyväksyykö hän perussuomalaisten tökerön poliittisen ohjauksen? Toivon todella, että ministerin mahdollisesti lainvastainen päätös korjataan pikimmiten ja SASKin toiminta voi jatkua suunnitellussa laajuudessaan.

– Ammattiliittojen kansainvälinen työ parempien työehtojen ja työntekijöiden järjestäytymisen puolesta on suoraan myös suomalaisten palkansaajien hyödyksi, koska se pienentää yritysten mahdollisuuksia työehtodumppaukseen maihin, joissa ay-liike on heikko. Perussuomalaisten inho ja pelko järjestäytyneitä työntekijöistä kohtaan ei näytä rajoittuvan vain Suomen rajojen sisäpuolelle – tämä on haitallista myös suomalaisille duunareille, Mäkynen päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa