SDP:n varapuheenjohtaja Matias Mäkynen: Kokoomuksen on aika pitää lupauksensa

2.9.2022

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen pitää Petteri Orpon kritiikkiä budjettiriihen tuloksista erikoisena.

– Monella suomalaisella on nyt huoli omasta toimeentulostaan ensi talvena, ja näihin huoliin Marinin hallitus on lähtenyt vastaamaan. Samalla huolehdimme suomalaisten turvallisuudesta ja rakennamme kestävää tulevaisuutta panostamalla koulutukseen ja tutkimus-, kehitys- ja innovaatiotoimintaan sekä energiaomavaraisuuteen. Kokoomukselle tämä ei kuitenkaan kelpaa, vaan hallituksen olisi pitänyt leikata enemmän. Mistä – sitä Petteri Orpo ei osaa itsekään kertoa.

Mäkysen mielestä kokoomuksen onkin nyt syytä kertoa suoraan, mitkä hallituksen panostuksista suomalaisten hyvinvointiin ja turvallisuuteen puolue olisi jättänyt tekemättä, ja mistä puolue leikkaisi.

– Petteri Orpolla ja kokoomuksella on ollut pelkästään viime viikkoina useita mahdollisuuksia vastata näihin kysymyksiin. Viimeksi eilen tätä kysyttiin useampaan kertaan Ylen A-talkissa. Konkreettisia vastauksia ei ole kuitenkaan saatu. Päinvastoin vastauksissa on kierrelty niin tehokkaasti, että se alkaa lähennellä jo taidetta, Mäkynen kummastelee.

Mäkynen huomauttaa, että kokoomus itse lupasi elokuussa kesäkokouksessaan olevansa puolue, joka uskaltaa kertoa, mistä leikkaisi.

– Nyt olisi aika pitää lupauksista kiinni ja kertoa suomalaisille suoraselkäisesti, millaista politiikkaa kokoomus tekisi. Mitkä investoinnit jäisivät tekemättä? Vai oliko tämä pelkkää puhetta?

Mäkysen mukaan kokoomuksen ei tarvitse huolehtia siitä, etteikö SDP olisi valmis kantamaan vastuuta myös seuraavassa hallituksessa.

– Marinin hallitus on kantanut SDP:n johdolla vastuuta koronapandemian hoidosta, Venäjän hyökkäyssodan vaikutuksiin vastaamisesta, Natoon hakemisesta ja nyt myös energiakriisin lievittämisestä. Lähdemme kevään eduskuntavaaleihin hakemaan kansalaisten luottamusta, jotta voimme jatkaa vastuun kantamista myös seuraavassa hallituksessa. Tärkein tehtävämme on nostaa Suomen talouskasvu takaisin tasaiseen 2% kasvuun.

Jaa sosiaalisessa mediassa