SDP:n Tuppurainen: Suomen on tunnustettava Palestiinan valtio

29.7.2025

Suomen on viipymättä tunnustettava Palestiinan valtio, kuten enemmistö maailman maista on jo tähän mennessä tehnyt. Suomi jää kyseenalaisesti historian väärälle puolelle, mikäli se ei tunnusta Palestiinan valtiota viimeistään siinä vaiheessa, kun Ranska on aikeissa tehdä se virallisesti syksyn YK-viikolla.

Mikäli Suomen hallitus on kyvytön päätöksentekoon, on asia tuotava selontekona eduskunnan käsittelyyn, kuten SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on jo keväällä esittänyt. Eduskunta voi tehdä asiassa tarvittavan linjauksen.

Palestiinan valtion tunnustaminen vahvistaisi maltillisen palestiinalaishallinnon legitimiteettiä. Hamasin on luovuttava terrorismista ja kaikki jäljellä olevat panttivangit on vapautettava.

Israelin parlamentin Knessetin ponsi (24.7.) suvereniteetistä Jordan-joen Länsirannalla on vastuuton toimi, joka vaikeuttaa vakavasti kahden valtion malliin perustuvan pysyvän rauhanratkaisun saavuttamista. Suomen on vaadittava Israelia kumoamaan Knessetin ponsi ja tehtävä selväksi, ettei Länsirannan tai sen osien liittäminen Israeliin ole hyväksyttävissä.

Suomen on yksiselitteisesti tuomittava Israelin Gazassa tekemät ylimitoitetut sotilaalliset toimet ja avustuskuljetusten estäminen sekä tehtävä julkinen vetoomus välittömän ja esteettömän humanitaarisen tulitauon puolesta.

Suomen on vaadittava epäinhimillisen saarron lopettamista ja käytettävä kaikki keinot ruoan saamiseen Gazaan. Rajalla odottavien avustusrekkojen pysyvä pääsy perille on välittömästi varmistettava. Suomen on myös vastaanotettava sairaalahoitoa tarvitsevia potilaita Gazasta.

Suomen on vaadittava EU-Israel -assosiaatiosopimuksen artiklojen 3-5 mukaista vuoropuhelua Israelin kanssa. Mikäli dialogi ei tuota tuloksia, on Suomen oltava valmis yhdessä EU-maiden enemmistön kanssa toimiin assosiaatiosopimuksen jäädyttämiseksi.

Suomen on tuettava oikeusprosesseja sotarikollisten tuomitsemiseksi. Uusiin asekauppoihin Israelin kanssa on suhtauduttava pidättyväisesti.

Israelin hallituksen äärioikeistolaisille ministereille on asetettava nykyistä kovempia pakotteita ja heidät on asetettava matkustuskieltoon. Myös siirtokuntien laittomuuksiin syyllistyneille on asetettava nykyistä kovempia pakotteita ja asetettava matkustuskieltoon.

Jaa sosiaalisessa mediassa