SDP:n Timo Suhonen: Miksi hallituksella on sokea piste työmarkkinarikollisuuden kohdalla?
Suomessa on jälleen paljastunut uusi ulkomaisten työntekijöiden riistoon liittyvä rikosepäily, kun kymmenet nepalilaiset metsurit ovat joutuneet maksamaan kynnysrahoja ja työskentellet huonoissa oloissa ilman palkkaa. Miksi hallitus kohtelee työmarkkinarikollisia silkkihansikkain sen sijaan, että kiristäisi rangaistuksia, SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen ihmettelee.
– Oikeusministeri Meri ylpeilee toistuvasti sillä, miten rangaistuksia kovennetaan tällä hallituskaudella. Kuitenkaan työmarkkinoilla tapahtuva hyväksikäyttö eli työntekijöiden riisto ei ole asia, joka tätä hallitusta tai ministeriä huolettaisi. Kaikesta päätellen työmarkkinarikollisuus on kannattavaa toimintaa, sillä kiinnijäämisen riski on pieni ja rangaistukset ovat lieviä. Tämä hallitus tuskin tätä epäkohtaa korjaa, Suhonen huomauttaa.
– Viimeksi Turun telakalla paljastuneiden rikosten kohdalla hallituksessa lausuttiin huolipuhetta, mutta huoli ei ole vieläkään muuttunut teoiksi. Missä viipyy esimerkiksi esitys alipalkkauksen kriminalisoimisesta? Missä ovat konkreettiset toimet tilanteen korjaamiseksi, oikeusministeri Meri ja työministeri Marttinen, Suhonen kysyy.