SDP:n Suhonen vaatii panostuksia Itä-Suomen raiteisiin – poikittaisyhteydet eivät saa jäädä mopen osaan!

SDP:n kansanedustaja Timo Suhonen vaatii hallitukselta toimia Itä-Suomen raideliikenteeseen, kun ensi vuoden budjettia sorvataan. Perustelut löytyvät tänään keskiviikkona 20.8.2025 julkaistusta alueen maakuntien liittojen ja kuntien selvityksestä.
– On tiedetty tosiasia, jonka nyt vielä selvitys naulaa, että maamme raideliikenteen poikittaisyhteydet on jätetty mopen osaan. Olen jo kahtena vuonna tehnyt talousarvioaloitteen suunnittelumäärärahan myöntämisestä Pieksämäki–Varkaus–Joensuu-raidevälin sähköistämisen suunnittelun aloittamiseksi. Nyt osana Itä-Suomi-pakettia on löydyttävä tämä rahoitus, vaatii Savo-Karjalan vaalipiirin ensimmäisen kauden kansanedustaja Suhonen.
– Lisäksi on muistettava, että julkisin varoin hankittava henkilöjunaliikenne on Euroopan unionin määräyksestä kilpailutettava vuodesta 2031 alkaen. On selvää, että yhteys päättyy, jos raiteet on päästetty hapertumaan, eikä sillä voida liikennöidä nykyaikaisella sähköistetyllä kalustolla. Suomella ei ole huoltovarmuudenkaan takia varaa purkaa poikittaisyhteyksiä, varoittaa Suhonen.
– Selvitys kertoo, että esimerkiksi tällä ratavälillä ovat matkustajamäärät kasvaneet viisi vuotta putkeen, vaikka kalusto ei täytä nykyajan vaatimuksia. On selvää, että toimivilla yhteyksillä on merkitystä Itä-Suomen yliopistolle ja koko Itä-Suomen elinvoimaisuudelle, puhumattakaan teollisuuden tarpeista ja logistiikkaketjuista. Sähköistäminen ja kohtauspaikkojen lisääminen edistäisivät paljon teollisuuden tarpeita ja ratayhteyden käytettävyyttä, perustelee Suhonen.
– Kuntien ja liittojen selvitys antaa vankan asiaperustelun maan hallitukselle toimia pitkäjänteisesti ja ennakoivasti ensi vuoden talousarvion valmistelun yhteydessä, jotta Pieksämäki–Varkaus–Joensuu-ratavälin sähköistäminen toteutetaan samanaikaisesti peruskorjauksen ja turvalaiteuudistuksen yhteydessä viipymättä hyödyntäen kansallisia ja unionin rahoitusmekanismeja kiireellisenä, näkee Suhonen.