SDP:n Suhonen ja Viitala kysyvät: Aikooko hallitus vetää Suomen taksit pöntöstä alas?

10.9.2025

SDP:n kansanedustajat Timo Suhonen ja Juha Viitala ovat tänään keskiviikkona jättäneet hallitukselle kirjallisen kysymyksen vastattavaksi taksilain uudistamiseen liittyvien kipupisteiden havaitsemiseksi. – Haluan alleviivata nyt huolellisuutta lain valmisteluun. Koko taksiala on veitsenterällä. Kolmatta kertaa taksilain korjaussarja ei voi epäonnistua. Siksi esiin nostetut epäkohdat on korjattava, perustelee Suhonen kysymyksensä taustoja.

– On myös havaittu, että alustatalouden puolelta operoidussa taksiliikenteessä on mustia aukkoja, jotka nielevät kyytimaksut, koska kuljettajille ei jää kuin murusia. Tiedetään, että yhden alustaoperaattorin provisio on jopa 25 %. Tämä on omiaan luomaan alalle harmaata taloutta, koska onhan kuljettajien jotenkin pysyttävä hengissä, tietää Suhonen.

 – Tämä on siis niin epätervettä ja ei-avointa, läpinäkymätöntä kilpailua, että lähestytään jo kiskonnan ja ihmiskaupan tunnusmerkistöä. Ja samalla laadukas, luotettava ja turvallinen taksijärjestelmä vedetään pöntöstä alas. Tämä ei käy. Jo pelkästään huoltovarmuuden ja useiden sairaanhoidon yöpäivystysten lakkautukset vaativat ja edellyttävät takseja koko maassa, vaatii Savo-Karjalan vaalipiirin kansanedustaja Suhonen.

 – Taksialan toiminta on erittäin tärkeää monen ihmisen arjessa. Tämän vuoksi pitää huolehtia siitä, että asiakaskokemukset eivät lisää turvattomuutta. Asiakkaan pitää voida luottaa siihen, että kyydit tulevat sovittuna aikana. Taksialan ammattilaisten pitää saada asianmukainen palkka työstään, jotta he voivat elättää työnteollaan itsensä sekä perheensä, summaa Satakunnan vaalipiirin kansanedustaja Juha Viitala.

Jaa sosiaalisessa mediassa