SDP:n Salonen: Tulevaisuusvaliokuntien maailmankokous osui oikeaan aikaan

Tulevaisuusvaliokuntien ensimmäinen maailmankokous järjestettiin Suomen aloitteesta eduskunnassa 12.10.-13.10.2022. Paikalla oli edustusta 14 eri maan tulevaisuusvaliokunnista. Sosialidemokraattisen eduskuntaryhmän 1. varapuheenjohtaja ja tulevaisuusvaliokunnan jäsen Kristiina Salonen oli yksi Suomen delegaation osallistujista. Hän piti Suomen tulevaisuusvaliokunnan puolesta puheenvuoron yhdessä kansanedustaja Ville Kauniston (kok.) kanssa maailmankokouksessa.
Eri maiden tulevaisuusvaliokuntien työhön tutustumisen ja verkostoitumisen lisäksi maailmankokouksen tarkoituksena on tunnistaa yhteisiä aiheita, jotka koskettavat valiokuntia maasta toiseen. Nyt ensimmäistä kertaa järjestettävästä maailmankokouksesta on tarkoitus syntyä vuosittainen kansainvälisen parlamentaarisen tulevaisuuspolitiikan foorumi. Kokousta isännöivä Suomen tulevaisuusvaliokunta oli perustettaessaan vuonna 1993 maailman ensimmäinen tulevaisuuspolitiikkaa käsittelevä valiokunta. Yhtenä maailmankokouksen tavoitteena onkin kirittää uusien tulevaisuusvaliokuntien syntyä.
-Politiikan sykli kiihtyy koko ajan, ja elämme kriisistä toiseen. Kun mietin maailman tämän hetkistä tilannetta, on tulevaisuustyölle todella tarvetta. Vaikka tällä hetkellä akuutit kriisit ovatkin suuri huolenaiheemme, on tärkeää luoda vuoropuhelua maiden välille ja pystyä katsomaan pitkälle tulevaisuuteen. Haasteet ovat hyvin samanlaisia ympäri maailmaa, mutta ne voivat olla myös mahdollisuuksia. Teknologinen kehitys voi mahdollistaa meille ympäristöystävällisemmän ja tasa-arvoisemman maailman, jos haluamme niin, sanoo Salonen.
Maailmankokouksen aikana tulevaisuusvaliokunnan esiin nostamia aiheita olivat muun muassa luontoresurssien ja kehityksen yhteensovittaminen, algoritmien ja tekoälyn merkitys sekä kansalaisten tulevaisuuslukutaidon, toivon ja luottamuksen merkitys yhteiskunnalliselle kehitykselle. Kansanedustaja Salonen uskoo tulevaisuuslukutaidon olevan seuraava kansalaistaito, jonka jokaisen lapsen tulisi saada jo peruskoulussa.
-Tulevaisuuslukutaidolla on valtava merkitys sekä yksilölle että yhteisölle, ja tulevaisuuslukutaitoa voi harjoitella aivan samalla tavalla kuin muitakin taitoja. Toivottomuus johtaa tulevaisuudettomuuteen. Siksi meidän tulee onnistua tulevaisuususkon luomisessa erityisesti nuorille, sanoo Salonen.
Yksi kokouksen vaikuttavimmista hetkistä olikin, kun Eurooppa-koulun nuoret puhuivat kokousväelle siitä, mikä heille tulevaisuudessa on tärkeää.
Nuoret nostivat esiin sen, miten tärkeää on ratkaista esimerkiksi ilmastonmuutokseen ja sotiin liittyviä kysymyksiä nyt, jotta heidän tulevaisuutensa näyttäisi valoisammalta. Vakavasta viestistä huolimatta nuorilla oli uskoa siihen, että nykyiset päättäjät pystyvät tekemään päätöksiä, joilla lasten tulevaisuus turvataan.
-Se puheenvuoro tuli meille parlamentaarikoille suoraan tulevaisuudesta. Juuri me teemme nyt päätöksiä, joiden vaikutukset nämä lapset tuntevat elämässään 25 vuoden päästä. Päättäjä ei saisi koskaan unohtaa, että tänään tehdään tulevaisuus, ja on meidän käsissämme millainen siitä tulee, sanoo Kristiina Salonen painokkaasti.