SDP:n Saku Nikkanen: Kokoomus ja perussuomalaiset eivät halua puhua Suomen ennätystyöttömyydestä, joten ne spinnailevat SDP:n sisäisen turvallisuuden linjauksia

14.8.2026

SDPllä on selkeä linja ja vaihtoehto sisäisen turvallisuuden ja kotoutumisen kysymyksiin. Me emme vastusta maahanmuuttajien velvoitteiden lisäämistä. Suomeen tulevilla ihmisillä on vastuu opetella kieli ja sitoutua suomalaiseen kulttuuriin ja sääntöihin. Tänne muuttavilta pitää sekä vaatia kotoutumista, että helpottaa sitä monin keinoin, hallintovaliokunnan jäsen Saku Nikkanen sanoo.

– Esittelimme torstaina 13.8. Kouvolassa toimenpiteitä nuorten turvallisuuden hyväksi, mukaan lukien maahanmuuttoon liittyviä linjauksia. Nämä toimet ovat linjassa tällä kaudella SDP:n esittämien vaihtoehtojen kanssa ja ovat kaikki sellaisia, joita myös hallitus olisi halutessaan voinut viimeisen kolmen vuoden aikana toteuttaa. Sen sijaan valitettavasti hallituspuolueet keskittyvät tahallisesti vääristelemään SDP:n linjaa, Saku Nikkanen toteaa.

– Esimerkiksi perussuomalaisten esillä pitämässä kotoutumislain muutoksessa oli monia asioita, joita pidimme hyvinä, mutta emme voineet hyväksyä kunnille osoitettua 36 miljoonan euron leikkausta, joka vei kotoutumisen tukemiselta resurssit. Vastaavasti kokoomuksen Vestman syyllistyy ulostulossaan (14.8.) tahallisesti vääristelemään SDP:n linjaa tiedusteluvaltuuksista väittämällä, että olisimme ilmoittaneet kaatavamme tiedusteluvaltuuksia koskevan perustuslain muutoksen. Väite on perätön. Päinvastoin olemme sanoneet pitävämme muutosta tarpeellisena ja olevamme valmiit tukemaan sen viemistä eteenpäin normaalissa perustuslain säätämisjärjestyksessä.

– Hallituspuolueilla tuntuukin olevan nyt käynnissä kova kampanja, jolla ne yrittävät kääntää huomion SDP:n suuntaan, kun se itse on epäonnistunut massiivisesti työllisyystavoitteessaan. Maahanmuuttopolitiikan tiukennuksiakin esitellään onnistumisina, vaikka niissäkin riittää ristiriitaisuuksia. Vähälle huomiolle ovat jäänyt esimerkiksi ulkomaisen työvoiman saatavuusharkinnan keventäminen, joka on helpottanut työvoiman rekrytoimista ulkomailta tässä työllisyystilanteessa, jossa suomalaisia työttömiä on jo yli 10 yhtä avointa työpaikkaa kohden, Nikkanen päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa