SDP:n Riitta Kaarisalo: Perussuomalaiset puolustavat kiivaasti yhteiskunnan rikkaimpia tavallisten suomalaisten kustannuksella
Eduskunnan kyselytunnilla 9.4. keskusteltiin pitkään Orpon hallituksen eriarvoisuutta ja huono-osaisuutta lisäävästä politiikasta. Silmiinpistävää on erityisesti epäoikeudenmukainen verokohtelu, kun hallitus on päättänyt asettaa suuryritysten osingonsaajat ja suurituloiset pieni- ja keskituloisten edelle.
– On uskomatonta, että hallitus tukee miljoonaosinkojen saajia ja kaikkein rikkaimpia, mutta jättää esimerkiksi tavalliset asuntolainaa maksavat, työssäkäyvät sekä heikoimmassa asemassa olevat ihmiset oman onnensa nojaan. SDP on esittänyt oikeudenmukaisempaa verotusta pieni- ja keskituloisille, suoja-osuuksien palauttamista työttömyysturvaan ja asuntolisään sekä matkakuluvähennyksen nostoa, Kaarisalo listaa.
Kyselytunnilla valtiovarainimisteri Purra puolusti tiukasti tehtyjä veropäätöksiä, vaikka ne tosi asiallisesti jopa kiristävät pieni- ja keskituloisten verotusta, kun huomioidaan esimerkiksi AY-jäsenmaksun verovähennyksen poisto ja työttömyysvakuutusmaksujen nostaminen.
– Suurituloisille suunnatut veronkevennykset ovat kymmenkertaisia alempiin tuloluokkiin verrattuna. Purra hokee mantran tavoin, että ylempien marginaaliverojen alentaminen luo kasvua. Hän kuitenkin jättää kertomatta, että kuten tutkimus osoittaa, edes jonkinlaiset vaikutukset edellyttäisivät, että eläisimme noususuhdanteen keskellä. Nyt näin ei todellakaan ole. Ja samaan aikaan pääministeri kuittaa kaiken lisäämällä valtion velkataakkaa, Kaarisalo puuskahtaa.
Kaarisalon mukaan kehysriihessä olisi korkea aika muuttaa suuntaa, koska veropolitiikka on johtanut tuloerojen kasvuun ja luottamuksen romahtamiseen.
– Viime eduskuntavaalien alla perussuomalaisten puheenjohtaja vannoi, ettei pienituloisilta leikkaaminen heille käy. Voi kunpa ministeri Purra puolustaisi tällä hetkellä tässä maassa köyhtyviä eläkeläisiä, tavallisia suomalaisia lapsia ja nuoria ja perheitä samalla intohimolla kuin rikkaimpia, Kaarisalo päättää.