SDP:n Pia Viitanen: Verotuksen avoimuus vaatii valppautta jatkossakin

12.11.2025

-Verotuksen avoimuus on Suomessa kansainvälisesti korkealla tasolla ja tämä tulee säilyttää. Samalla on hyvä muistaa. että avoimuus edellyttää meiltä kuitenkin valppautta jatkossakin, sanoo kansanedustaja ja valtiovarainvaliokunnan verojaoston jäsen Pia Viitanen (sd).

Nyt hallituksen ajamat merkittävät julkisen sektorin säätötoimet uhkaavat Verohallinnolle arviolta jopa 500–800 henkilötyövuoden vähennyksiä. Tämä uhkaa jo lakisääteisten palvelujen hoitamista, kun samaan aikaa pikemminkin tarvittaisiin lisäresursseja esimerkiksi harmaan talouden torjuntaan. Nyt vaarana on, että kehitys merkitsee verotulojen menetystä, kun resurssit venytetään liian tiukalle.  

Valtakunnallisena veropäivä saamme onneksi jälleen huomata, että suomalaisten halu maksaa veroja yhteiseen kassaan on edelleen vahva, kun ihmiset aidosti kokevat, että he saavat maksamilleen veroille vastinetta.

Orpon hallitus on nyt kuitenkin omilla toimillaan rapauttamassa tätä luottamusta, kun sen jatkaa epäoikeudenmukaista leikkauspolitiikkaansa ja palkitsee hyvätuloiset muhkeilla veronkevennyksillä. Samaan aikaan se on nostanut tavallisen palkansaajan verotuksen korkeimmalle tasolle kymmeneen vuoteen.

-Hyvä verojärjestelmä kerää tuloja tehokkaasti, on tasapuolinen, ottaa huomioon ihmisten maksukyvyn ja on mahdollisimman selkeä ja läpinäkyvä. Tämä edellyttää myös verottajan riittävien resurssien turvaamista. Näiden periaatteiden varaan on myös hyvä rakentaa tulevaisuuden verotusta, Viitanen päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa