SDP:n Pia Viitanen: Hallitus suojelee rikkaita ja maksattaa epäonnistumisensa pienituloisilla – aika vaihtaa suuntaa
Hallitus on koko kautensa ajan suojellut kaikkein rikkaimpia ja varakkaimpia samaan aikaan, kun pienituloisilta on leikattu ja arjen turvaverkkoja heikennetty, sanoo kansanedustaja, valtiovarainvaliokunnan jäsen Pia Viitanen (sd.) Viitanen puhui vappuna Lempäälässä ja Akaassa Toijalan torilla.
– Olen usein miettinyt hallituksen eriskummallista logiikkaa. Rikkaita kannustetaan veronkevennyksillä, siihen riittää rahaa. Mutta heti, kun pitäisi kannustaa pienituloisia, loppuvat hallitukselta rahat välittömästi. Niinpä kannustetaan kepillä.
– Työttömyysturvaa leikattiin ajassa, kun työpaikkoja ei ole. Työttömiä ”kannustettiin” myös poistamalla suojaosat työttömyysturvasta ja asumistuesta vaikeuttaen näin osa-aikatyön vastaanottamista.
– Köyhyysvälikysymyksen yhteydessä eduskunnassa käydyssä keskustelussa ministerin kommentti työttömistä ”nukkumaan jäävinä naapureina” paljasti hallituksen järkyttävän asenteen työttömiä kohtaan. Miltä mahtaa tuntua ihmisestä, joka hakee työtä, samoja paikkoja kymmenien ja satojen muiden kanssa, mutta paikkaa ei löydy. Eikä ihme. Onhan hallituksen lupaus 100 000 uudesta työpaikasta kääntynyt 80 000 menetetyksi työpaikaksi.
Viitanen kritisoi hallituksen päätöstä alentaa yhteisöveroa ja samaan aikaan tehtäviä leikkauksia vanhusten hoivaan.
– Ensi vuodelle hallitus tarjoaa liki miljardia euroa yhteisöveron laskuun, joka auttaa eniten suuria yrityksiä ja niiden osingonsaajia. Suuria hyötyjiä ovat mm. pankit ja suuret kauppaliikkeet. OP-ryhmä ja Nordea saavat yhteensä liki 70 miljoonaa vuodessa. Voisihan sille jotakin muutakin käyttöä olla.
– Hallitus leikkaa vanhuksilta. Ensin heikennettiin vanhustenhoivan hoitajamitoitusta. Seuraavaksi hallitus päätti leikata ikäihmisten kotihoidosta ja ympärivuorokautisesta hoivasta ja korvata niitä teknologialla. Pisteenä iin päälle nyt viimeisimpänä näyttönään hallitus on päättänyt nostaa asiakasmaksuja.
– Hallituksella siis ei ole rahaa vanhustenhoivaan, mutta hallituksella on rahaa suuryritysten veronkevennyksiin?! Pakko sanoa: oi aikoja, oi tapoja.
Viitasen mukaan on kohtuutonta ja väärin käydä kaikkein hauraimpien kimppuun, ja vaatii, että hallitus peruu aikomansa 50 miljoonan leikkauksen vanhustenhoivaan.
Puheessaan Viitanen hämmästeli perussuomalaisten toimintaa.
– On ollut hämmentävää seurata, kuinka innokkaasti ministeri Purra ja muut perussuomalaiset ovat eduskunnassa puolustaneet kaikkein rikkaimpien veronkevennyksiä. Muistaakseni kyseessä on sama puolue, joka puheenjohtaja Purran suulla ennen vaaleja kertoi, ettei pienituloisilta leikkaaminen heille käy.
– Mutta puolustavathan perussuomalaiset yhtä kiivaasti myös heikennyksiä työelämään. Ennen vaaleja annetuista lupauksista huolimatta lakko-oikeutta rajoitettiin, työttömyysturvaa leikattiin, tehtiin palkkakuoppalaki, irtisanomisia helpotettiin potkulailla, ja määräaikaisten työsuhteiden käyttöä ollaan laajentamassa ilman painavia perusteita. Palkansaajien lompakkoa kuritettiin poistamalla ammattiliittojen jäsenmaksujen verovähennysoikeus.
– Vaalien alla perussuomalaiset esiintyivät ”pienituloisten parhaana ystävänä”, mutta vaalien jälkeen heistä tulikin palkansaajien pahin painajainen.
Kehysriihi paljasti Viitasen mukaan hallituksen jäätävän epäonnistumisen talouspolitiikassaan.
– Velkavuori vain jatkaa kasvuaan ja vuosikymmen lopulla velkaantumisvauhti nousee vuositasolla jo yli 17 miljardiin, pahimman koronavuoden tasolle. Työllisyyskehityksemme on Euroopan huonoin, ja konkursseissa on tehty uusi koko 2000-luvun ennätys.
Oppositio jättikin vappuaattona välikysymyksen asiasta. Viitasen mukaan mitään perusteita ei enää löydy jatkaa hallituksen tiellä, kun kansan, ja jopa kokoomuksen kannattajien usko on romahtanut.
– Tuoreen Evan kyselyn mukaan yli kaksi kolmasosaa kansalaisista uskoo Suomen menevän väärään suuntaan. Jopa kokoomuksen kannattajien usko on romahtanut. Suomen nostaminen tästä tilanteesta pitää aloittaa nyt.
Viitasen mukaan hallitus maksattaa epäonnistumisensa pienituloisilla, sairailla ja vanhuksilla.
– Esimerkiksi terveyskeskusmaksujen korotus iskee erityisesti työttömiin ja eläkeläisiin.
– Toki kiitosta voi antaa muutamasta toimesta, joita me SDP:ssä olemme vaatineet jo useina vuosina: korjausrakentamisen tukemisesta ja kotitalousvähennyksen parantamisesta.
– Sen sijaan lisäleikkaukset kunnille ovat tosiasiassa leikkauksia koulutukseen, ja leikkaukset kansalaisjärjestöille ajavat alas arvokasta työtä, jota järjestöt tekevät ongelmien ennaltaehkäisemiseksi ja ihmisten arjen tukemiseksi. Näistä leikkauksista seuraa iso lasku tulevaisuuteen.
Viitanen toi esiin myös hallituksen leikkaukset hyvinvointialueille, ja niiden ikävän seurauksen Pirkanmaalle.
– Juuri ennen vappua käsittelimme eduskunnassa uusia leikkauksia hyvinvointialueille. Meillä Pirkanmaalla se tarkoittaa 36 miljoonan leikkausta. Se on suora leikkaus sosiaali- ja terveyspalveluihin, ja on uskomatonta, että hallitus näin rankaisee Pirkanmaata, jossa niukkojen resurssien puitteissa on hoidettu asioita vastuullisesti.
Viitasen korosti kansalaisten luottamusta ja talouskasvua.
– Kasvua on edistettävä tukemalla pieniä yrittäjiä esimerkiksi arvonlisävelvollisuuden alarajan nostolla ja tuella ensimmäisen työtekijän palkkaamiseen. Veronkevennykset on suunnattava tavallisille suomalaisille, vuorineuvokset voivat nyt odottaa.
– On satsattava koulutukseen kautta linjan, osaaminen on valttimme.
– Ympäristöystävällisyys on kilpailuetu ja ympäristöosaamisemme kautta syntyy uusia työpaikkoja.
– Uutta kasvua ja työtä syntyy myös panostamalla luovaan talouteen ja kulttuuriin. Niiden avulla vahvistamme myös kansakunnan henkistä huoltovarmuutta, joka tänä päivänä on varsin tärkeää.
– Tarvitsemme lisää turvaa työelämään. Työelämä, jossa ihmisiin luotetaan ja heitä arvostetaan, motivoi hyviin tuloksiin. Tarvitaan työntekijöiden asemaa parantavia uudistuksia, kuten alipalkkauksen kriminalisointia ja oikeutta ryhmäkanteeseen.
Viitasen mukaan nyt tarvitaan valoa ja näkymää tulevaisuuteen, sekä suunnanmuutosta.
– Avainsana tänään on arjen turvallisuus. Ihmisen pitää voida luottaa siihen, että arkiset asiat ovat kunnossa. Kuten että rahat riittävät kauppareissulla, että hoitoon pääsee tarvittaessa, että vanhukset saavat hyvän hoivan ja lapset hyvän koulutuksen.
– Kaiken voi tehdä reilummin. Taloutta on sopeutettava jatkossakin, mutta aina on vaihtoehtoja ja tilaa tehdä arvovalintoja.
– Tarvitsemme oikeudenmukaista taakanjakoa. Kun sanotaan, että olemme kaikki samassa veneessä, ei voi olla niin, että vain toisilla on pelastusliivit, päättää Viitanen.