SDP:n Niina Malm: Hallitus tekee epävarmuudesta työelämän uuden normin – ”elämää eletään ensi viikko kerrallaan”
Hallitus lisää tietoisesti epävarmuutta työelämässä helpottamalla määräaikaisten työsopimusten käyttöä, arvioi kansanedustaja Niina Malm (sd.). Hänen mukaansa esitys osuu erityisesti nuoriin naisiin ja lisää riskiä syrjinnästä, jonka hallitus myöntää itsekin.
SDP kansanedustaja Niina Malm arvostelee voimakkaasti hallituksen esitystä, joka helpottaisi määräaikaisten työsopimusten käyttöä.
”Hallitus lisää tietoisesti epävarmuutta työelämässä. Se osuu erityisesti nuoriin naisiin, joiden työurat rakentuvat jo nyt määräaikaisuuksien varaan”, Malm sanoo.
Malm korostaa, että hallitus myöntää itse esityksen lisäävän raskaus- ja perhevapaasyrjinnän riskiä.
”Hallitus tuo eduskuntaan esityksen, jonka se itse arvioi lisäävän syrjintää – ja vie sitä silti eteenpäin. Tätä on vaikea ymmärtää.”
Malm kuvaa, että määräaikaisuudesta on tullut työelämässä pysyvä olotila.
”Määräaikaisuudesta on tullut instituutio, jota perustellaan joustolla, vaikka todellisuudessa kyse on pysyvän työn pätkimisestä. Työ ei ole muuttunut tilapäiseksi – ihmiset vain laitetaan vaihtumaan.”
Malm nostaa esiin, että epävarmuus näkyy suoraan ihmisten arjessa.
”Moni elää työelämässä niin, että tulevaisuutta suunnitellaan korkeintaan ensi viikkoon. Kun työsuhde jatkuu kolme kuukautta kerrallaan, ei uskalleta tehdä isoja päätöksiä – ei ostaa kotia, ei perustaa perhettä. Epävarmuudesta tulee elämäntapa.”
Malm kritisoi myös lomautusilmoitusajan lyhentämistä.
”Seitsemän päivää ei riitä ihmiselle sopeutua palkan menetykseen. Arki ei jousta viikossa.”
Malm pitää hallituksen esitystä kokonaisuutena epäonnistuneena.
”Tätä työelämää korjataan kuin rikkinäistä rengasta purkalla. Epävarmuus ei lisää työllisyyttä – se heikentää luottamusta ja sitoutumista.”
”Työ ei ole muuttunut epävarmaksi – politiikka tekee siitä epävarmaa. Siksi tämä esitys on hylättävä”, Malm päättää.