SDP:n Nasima Razmyarin vappupuhe

1.5.2026

SDP:n 1. varapuheenjohtaja Nasima Razmyarin puhe vappupäivänä Nurmijärvellä ja Vantaalla. Muutokset puhuttaessa mahdollisia.

Hyvät toverit, hyvät vantaalaiset,

Kiitos, että sain tulla teidän luoksenne. Vantaa on kasvava, monimuotoinen ja rohkeasti tulevaisuuteen katsova kaupunki. On suuri kunnia puhua teille täällä tänään.

Vappu on työn juhla. Se on opiskelijoiden juhla. Se on kevään juhla. Ilmassa on toiveikkuutta.

Ja juuri siitä, haluan tänään puhua.

* * *

Hyvät ystävät,

Pohjoismainen hyvinvointivaltio ei pudonnut taivaasta. Se ei syntynyt sattumalta. Se syntyi siksi, että uskalsimme kuvitella sen.

Kahdeksan tunnin työpäivä. Maksuton peruskoulu. Subjektiivinen päivähoito-oikeus. Kaikille kuuluva kouluruokailu. Yleinen äänioikeus. Sairauspäivärahat. Vanhempainvapaat.

Jokaista näistä pidettiin aikanaan utopiana. Mahdottomuutena. Liian kalliina. Liian radikaalina. Joku sanoi varmasti, että ei kannata edes yrittää.

Ja tässä sitä silti ollaan. Mutta mikä on hyvinvointivaltion tulevaisuus? Suomalaisten tulevaisuudenusko horjuu. Luottamus on rikottu.

Nuorisobarometrin mukaan enää 61 prosenttia nuorista suhtautuu omaan tulevaisuuteensa optimistisesti. Joka kolmas nuori katsoo eteenpäin ja näkee enemmän pelkoa kuin lupausta. Työttömyys kasvaa. Ilmastokriisi syvenee. Luontokato etenee. Tekoäly muuttaa työmarkkinoita tavalla, jota kukaan ei vielä täysin hahmota.

Vaikeina aikoina on helppo vaatia ihmisiä sopeutumaan. Sopeutumaan leikkauksiin. Kantamaan yhä enemmän vastuuta läheistensä hoivasta. Tyytymään siihen, että jaettavaksi on vain niukkuutta.

Mutta tämä ei ole mikään visio, jonka pohjalta rakennetaan yhtään mitään.

Sen sijaan tarvitaan rohkeutta unelmoida paremmasta ja tarttua toimeen sen puolesta.

Se tarkoittaa työpaikkaa ja palkkaa, jolla todella tulee toimeen. Se tarkoittaa lyhyempää työaikaa ja enemmän aikaa läheisten kanssa. Se tarkoittaa pääsyä hoitoon silloin, kun apua tarvitsee. Se tarkoittaa elinkelpoista planeettaa myös tuleville sukupolville. Se tarkoittaa puhdasta luontoa, jota ei ole turmeltu. Se tarkoittaa elinikäistä oppimista ja oikeutta kehittää omaa osaamistaan koko työuran ajan.

Nämä eivät ole utopiaa tai ylimitoitettuja odotuksia. Nämä ovat täysin kohtuullisia asioita vaatia modernissa hyvinvointivaltiossa.

* * *

Hyvät kuulijat,

Orpon oikeistohallitus lupasi kääntää Suomen talouden suunnan. Tulos on kaikkien nähtävissä. Suomi on EU:n alijäämämenettelyssä. Velka kasvaa nopeammin kuin pitkään aikaan. Alijäämä nousee kehyskauden lopulla yli 17 miljardiin euroon.

Lupauksena oli sata tuhatta uutta työllistä. Saatiin viisikymmentä tuhatta uutta työtöntä. Suomen työllisyystilanne on Euroopan heikoin.

Vakavinta on inhimillinen hinta. Yli sata tuhatta suomalaista on ajettu köyhyysriskiin. Yli kolmekymmentä tuhatta lasta on ajettu köyhyyteen.

Kolmekymmentä tuhatta lasta. Kaikista näistä luvuista, on tämä se, jonka äärelle meidän tulisi pysähtyä.

Ja kun ihmisillä on huoli työpaikastaan ja toimeentulostaan, he eivät uskalla kuluttaa. Lykätään kodin vaihtoa. Lykätään kalliimpia hankintoja. Lykätään ehkä jopa perheen perustamista. Kulutus hiipuu, talous pysähtyy, ja valtiovarainministeriössä valmistellaan jo seuraavaa leikkauslistaa.

Tarvitaan suunnanmuutos.

* * *

Hallituksen vastaus omaan epäonnistumiseensa on aina sama: syyllinen löytyy muualta. Marinin hallitus. Kansainvälinen suhdanne. Oppositio, joka muka ei tarjoa vaihtoehtoja.

Oliko oikein poistaa työttömyysturvan suojaosat juuri silloin, kun työpaikkoja on entistä vaikeampi saada? Oliko oikein leikata yksinhuoltajavähennystä, jolla autetaan niitä perheitä, joilla on jo valmiiksi vähiten? Oliko oikein madaltaa irtisanomisen kynnystä ja helpottaa määräaikaisten työsuhteiden ketjuttamista samaan aikaan, kun työelämä jo muutenkin epävakautuu tekoälyn ja talouden murroksessa?

Kun ensin elinkeinoelämän edunvalvojat ja hallitus murentavat työntekijöiden turvaa, ja sen jälkeen samoille ihmisille sanotaan: luopukaa arkivapaista ja tehkää enemmän töitä, alkaa mitta olla täysi.

Mutta, hyvät ystävät, muutos lähestyy. Siitä lisää hieman myöhemmin.

Suomi on vaikeassa tilanteessa, sitä ei voi kieltää. Mutta sopeutus on toteutettava oikeudenmukaisesti. Taakkaa ei kasata heille, joilla on vähiten. Päävastuun kantavat ne, joilla on siihen varaa.

SDP:n vaihtoehto ei ole pelkkää leikkaamista. Se on yhdistelmä korkeaa työllisyyttä, kasvuun panostamista sekä reilua tulo- ja menosopeutusta. Talouspolitiikka on aina arvovalinta. Ja meille sosialidemokraateille koulutus, terveys ja reilumpi työelämä ovat pyhiä.

* * *

Hyvät kuulijat,

Hyvä työelämä on inhimillistä työelämää. Se tarkoittaa työehtojen noudattamista. Se ei salli alipalkkausta eikä työperäistä hyväksikäyttöä. Se mahdollistaa työn ja perheen yhteensovittamisen. Se pitää nuoret mukana – ja juuri nyt nuorten tie työelämään on käynyt kohtuuttoman kivikkoiseksi.

Nuori, joka hakee ensimmäistä kesätyötään, kilpailee samasta paikasta sen aikuisen kanssa, joka on juuri irtisanottu ja jolta on samalla viety työttömyysturvan suojaosa. Tämä ei ole sattumaa. Tämä on hallituksen politiikan tulos.

Ja tähän kuuluu vielä yksi asia, josta on puhuttava suoraan.

Suomen väkiluku kääntyy 2030-luvulla laskuun. Suomi tarvitsee työperäistä maahanmuuttoa. Tämän ymmärtävät asiantuntijat elinkeinoelämästä palkansaajaliikkeeseen.

Silti Suomen maakuvaa ja vetovoimaa rapautetaan rasismikohusta toiseen. Tänne tulleita ihmisiä vähätellään. Heidän piirteitään ja kulttuuriaan pilkataan. Tämä on häpeällistä ja vahingollista. Se ei ole Suomi, jonka me tunnemme.

Sosialidemokratian tehtävänä on aina ollut mahdollistaa luokkanousu. Sen täytyy koskea myös niitä, jotka ovat tulleet tänne muualta rakentamaan elämäänsä, tekemään työtä ja luomaan tulevaisuutta lapsilleen.

Sivistyksen mitta on se, miten me kohtelemme toisiamme, myös tänne muualta tulleita. Sydämen sivistys on SDP:n vaihtoehdon ytimessä.

* * *

Hyvät kuulijat,

Vappu on opiskelijoiden juhla, ja siksi haluan vielä erikseen puhua koulutuksesta.

Maksuton koulutus on hyvinvointivaltion sydän. Se on lupaus siitä, että lapsen tausta ei saa määrätä lapsen tulevaisuutta. Että jokainen suomalainen lapsi, syntyi hän mihin tahansa perheeseen, missä tahansa kaupunginosassa, voi unelmoida ja yltää unelmiinsa.

Tämä lupaus on nyt uhattuna.

Marinin hallitus lisäsi tuntuvasti koulutuspanostuksia. Orpon hallitus on leikannut suomalaisten sivistyksestä jokaisessa budjetissaan. Leikkaukset osuvat juuri siihen, mistä tulevaisuus tehdään: perusopetukseen, oppimisen tukeen, ammatilliseen koulutukseen, tutkimukseen ja yliopistoihin.

Sanon tämän suoraan: koulutusleikkausten tie on käyty loppuun. Emme voi enää jatkaa sivistyksemme murentamista.

Päinvastoin, meidän tulee jatkaa määrätietoisesti työtä suomalaisten osaamistason nostamiseksi. Koulutus ei ole kuluerä. Koulutus on investointi. Se on Suomen tärkein voimavara ja kansakuntamme kohtalonkysymys. Koulutus antaa eväät ajatella, vaikuttaa ja osallistua yhteiskuntaan. Se on demokratian perusta.

Siksi koulutuksen kunnianpalautus on yksi suurimmista tehtävistämme.

* * *

Hyvät kuulijat,

Suomen haasteita pohtiessa unohtuu helposti se tosiasia, että koko planeettamme elinkelpoisuus on vaakalaudalla. Ekologinen kestävyyskriisi on ihmiskunnan suurin haaste. SDP on ollut ilmasto- ja ympäristöpolitiikan eturintamassa, ja siinä meidän on pysyttävä. Kun ilmaston ja luonnon puolustaminen tehdään oikein, se ei ole talouskasvun este – se on kasvun mahdollistaja. Tulevaisuuden työpaikat syntyvät puhtaan teknologian, kiertotalouden ja kestävän ruoantuotannon ympärille.

Toinen globaalin mittakaavan kysymys on tekoäly. Uskon, että olemme vasta nähneet alkusoittoa sen yhteiskuntia perustavanlaatuisella tavalla muuttavasta voimasta. Aivan kuten teollistuminen aikanaan mullisti tehtaiden työn, nyt mullistuu tietotyö. Sosialidemokratian tehtävä on tässäkin sama kuin se on aina ollut: vaadimme, että tuottavuuden kasvusta hyötyvät myös työntekijät ja että haitat eivät kasaudu heikoimmille.

* * *

Hyvät toverit,

Seuraaviin eduskuntavaaleihin on noin vuosi aikaa ja ensi vappuna rakenteilla on maahan uusi hallitus.

Vaaleissa suomalaiset päättävät, jatketaanko nykyistä linjaa – kurjistamista, näköalattomuutta, leikkausten jatkuvaa kierrettä – vai käännetäänkö suunta.

Minä luotan suomalaisiin. Minä luotan siihen, että me saamme maamme talouden kuntoon, että me saamme reilumman työelämän, ja että me nostamme Suomen jälleen koulutuksen huippumaaksi.

Helppoa se ei varmasti tule olemaan, mutta yhdestä periaatteesta pidämme päätöksissä kiinni: Olemme aina heikomman puolella.

Aikana, joka on täynnä negatiivisuutta ja pelkoa, sosialidemokratian tehtävä on tarjota toivoa. Kutsun teidät mukaan liikkeeseen, jossa reiluus ei ole juhlapuhetta, vaan tekoja.

Tekoja sen puolesta, että jokainen lapsi voi kasvaa ja ponnistaa eteenpäin hyvin eväin – syntyi hän mistä tahansa, mihin perheeseen tahansa.

Tekoja sen puolesta, että meillä on tässä maassa työtä, josta maksettu palkka riittää elämiseen, jossa työn ja perheen voi sovittaa yhteen ilman että toinen romuttaa toisen.

Tekoja sen puolesta, että suomalaiset saavat apua ja palveluita silloin palvelut silloin, kun niitä tarvitsee.

Tekoja sen puolesta, että Suomessa tänne muualta tulleita ihmisiä kohdellaan arvokkaasti, ja että voimme olla ylpeitä siitä monimuotoisuudesta, jota meillä on.

Tekoja sen puolesta, että Suomi palaa koulutuksen ja sivistyksen kärkimaaksi.

* * *

Tänään juhlimme vappua. Päivät pitenevät. Puiden silmut ovat puhkeamassa. Kevätkukat tunkeutuvat lumen alta. Ilmassa on se erityinen valo, joka kuuluu vain Suomen kevääseen.

Kevät on lupauksen aika. Kesä tulee. Ja tulevaisuus on yhä meidän tehtävissämme. Uskaltakaamme siis Unelmoida.

Hyvää vappua!

Kiitos.

Jaa sosiaalisessa mediassa