SDP:n Näkkäläjärvi: Vaalirahoituksen avoimuutta on lisättävä ja vaalirahoitusta koskevaa lainsäädäntöä on uudistettava

22.7.2026

Viime viikkoina on käyty tärkeää keskustelua vaalirahoituksesta ja sen merkityksestä yhteiskunnalliseen päätöksentekoon. Ilman sitä, että Suomessa osa vaalirahoituksesta on julkista, tätä tärkeää yhteiskunnallista keskustelua ei olisi voitu käydä. Valitettavasti vaalirahoitus on julkista vain ilmoitusvelvollisten ehdokkaiden osalta ja Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan eduskuntavaaleissa 2023 jopa 56 % tukisuorituksista jäi hämärän peittoon. Johtopäätös tästä on selkeä. Vaalirahoituksen avoimuutta on lisättävä merkittävästi. Onko Orpon hallitus valmis siihen vai tyydytäänkö nykytilaan, jossa vaalirahoituksesta valtaosa jää piiloon? SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi kysyy.

Vaalirahoituksen avoimuuden lisäämiseksi on useita keinoja. Esitän valmistelun aloittamista välittömästi kolmen konkreettisen kokonaisuuden osalta. Ensimmäisenä toimenpiteenä esitän, että kaikki ehdokkaat on saatava ilmoitusvelvollisuuden piiriin. Toisena toimenpiteenä esitän, että ilmoitusrajaa, jolloin tukija on nimettävä ja tukisumma ilmoitettava, pitää laskea. Kolmantena toimenpiteenä esitän sanktioinnin vahvistamista vaalirahoituslain rikkomisesta. On korkea aika aloittaa vaalirahoituksen avoimuuden lisäämiseen tähtäävä kokonaisuudistus, jonka osana nämä kolme kokonaisuutta käydään läpi. Kansalaisilla on oikeus tietää tarkemmin, että mitkä tahot ehdokkaita rahoittavat vaaleissa, SDP:n puoluesihteeri Näkkäläjärvi toteaa. 

Kysymys vaalirahoituksen avoimuudesta on merkittävä siksikin, että vaalibudjetit ovat systemaattisesti kasvaneet ja mainonta on yhä kalliimpaa. Valtiontalouden tarkastusviraston mukaan vuoden 2023 eduskuntavaaleissa jo 74 % vaalirahoituksesta tuli lahjoituksina. Esimerkiksi kokoomuksen ehdokkaat käyttivät viime eduskuntavaaleissa jo keskimäärin lähes 56 000 euroa rahaa vaalikampanjaansa, josta yli puolet tuli yrityksiltä ja yksityishenkilöiltä. Näistä tuista valtaosa jäi hämärän peittoon vaalirahoitusta koskevan lainsäädännön puutteellisen avoimuuden vuoksi. Tilanne on kestämätön ja vaatii päättäväistä puuttumista. On pääministeripuolue kokoomuksesta kiinni, että ryhdytäänkö vaalirahoituksen avoimuutta lisäämään. SDP on tähän työhön valmis ja uskon, että tukea siihen on löydettävissä laajemminkin, SDP:n puoluesihteeri Mikkel Näkkäläjärvi päättää. 

Jaa sosiaalisessa mediassa