SDP:n Mika Kari: Keskustelu Päijät-Hämeen ja Lahden päihdeongelmista on ajautunut osin väärälle ladulle

30.5.2018

Päijät-Hämeen alueen ja Lahden kaupungin huume- ja päihdeongelmat ovat herättäneet paljon keskustelua kuluneen kevään aikana. Alueen toimijat Lahden kaupungista Päijät-Hämeen hyvinvointikuntayhtymään ovat myös käyneet tapaamassa sisäministeri Kaj Mykkästä keskustellakseen siitä, miten päihteidenkäytön aiheuttamia ongelmia voitaisiin torjua poliisin toimintaedellytyksiä vahvistamalla.

Kansanedustaja, Lahden kaupunginvaltuuston varapuheenjohtaja Mika Kari näkee, että päihde- ja huumeongelmista käytävä julkinen keskustelu on ajautunut osin väärälle ladulle. Karin mukaan keskustelussa ovat jääneet liian vähälle huomiolle päihdeongelmien usein erittäin syvälle ulottuvat juuret. Hän korostaa, että päihdeongelmien juurisyihin voidaan parhaiten puuttua niin Lahdessa kuin muuallakin Suomessa ennen kaikkea oikea-aikaisilla ennaltaehkäisevillä toimenpiteillä sekä onnistuneella sosiaalipolitiikalla.

‒ Vuodesta 1990 nuorisotyön kentällä moniammatillista yhteistyötä tehneenä tiedän työhistoriani kautta, että Lahden huumeongelmat eivät rakenteeltaan poikkea merkittävästi muista suurista kaupungeista. Nykyisiä ongelmiamme liioittelematta nyt olisikin tärkeää käydä keskustelua ongelmien juurisyiden korjaamisesta, eikä vain niiden välittömiin seurauksiin puuttumisesta. Sosiaalipolitiikkaan vahvemmin resursoimalla voimme niin paikallisesti kuin valtakunnallisestikin yhdessä käydä ratkomaan päihdeongelmien juurisyitä. Ministeri Mykkäsen tapaamiseen olisi siksi kannattanut varata tuoli myös sosiaali- ja terveysministerille, Kari toteaa.

Vastuullisuutta päihdeongelmista käytävään julkiseen keskusteluun

Kari peräänkuuluttaa vastuullisuutta Lahden huumeongelmien ympärillä käytävään julkiseen keskusteluun. Asioista voi Karin mielestä puhua niiden oikeilla nimillä ilman, että samalla aiheutetaan kaupungille perusteetonta mainehaittaa. Tosiasiat täytyy asettaa oikeisiin mittasuhteisiin.

‒ Kuluneella viikolla olen tavannut Nastolan alueen teollisuusyrityksiä. Heiltä kuulin huolestuttavaa viestiä siitä, että yrityksien uudet työntekijät ovat viime aikoina ryhtyneet kyselemään huolestuneina Lahden turvallisuustilanteesta. Monelle heistä on jo ehtinyt syntyä mielikuva, että kaupunkiin ei päihdeongelmien takia uskalleta muuttaa asumaan työn perässä. Kaikkien olisi paikallaan kysyä itseltään, onko tällainen käsitys oikeassa suhteessa kaupunkimme nykytilaan? Jokainen tietää, että tällaiset mielikuvat ovat täysin vailla totuuspohjaa ja sellaisten synnyttäminen voi tehdä todellista vahinkoa alueelle, Kari jatkaa.

 

Jaa sosiaalisessa mediassa