SDP:n Matias Mäkynen: Orpon hallitus on suomalaisille selityksen velkaa

2.12.2025

Eurostatin mukaan Suomen työttömyystilanne jatkaa EU:n toiseksi huonoimpana ja ero kärjessä olevaan Espanjaan on edelleen kaventunut. Satatuhatta uutta työpaikkaa luvannut hallitus on suomalaisille selityksen velkaa, sanoo SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen.

 – Viime viikolla Orpon hallitus ajoi Suomen EU:n tarkkailuluokalle, jolla se oli suomalaisia vuosia pelotellut. Nyt vuorossa on jälleen EU:n toiseksi huonoin sija työttömyydessä, vaikka hallitus lupailee käännettä kuukausi toisensa jälkeen. Tämä on nolo epäonnistuminen hallitukselta, joka peri ennätystyöllisyyden ja nousi valtaan lupaamalla suomalaisille työpaikkoja ja velkaantumisen lopettamista. Orpon aikana Suomi on jäänyt jälkeen muun Euroopan työllisyydestä, kun Marinin kaudella kehityimme muun Euroopan mukana.

 – Hallitus tuntuu ajatelleen, että Suomen työllisyys lähtee nousuun, kunhan työntekijöiden asemaa heikennetään ja ihmisten toimeentulosta leikataan tarpeeksi. Kun näin ei käynyt, hallitus levittelee käsiään ja syyttää suhdanteita, edellistä hallitusta, sotaa ja suomalaisia. Samaan aikaan Orpon hallitus on 650 miljoonan euron sote-leikkauksillaan ajanut hyvinvointialueet irtisanomisiin, jotka vastaavat suurten tehtaiden kokonaisia henkilöstömääriä, Mäkynen arvostelee.

Muiden syyttelyn sijasta hallituksen tulee tarttua toimeen ja tuoda pöytään aidosti vaikuttavia toimia työttömyyden lievittämiseen vielä tällä hallituskaudella.

 – Onko hallitus heittämässä pyyhkeen kehään? Hallituksen viesti tuntuu olevan viikosta toiseen, että odotetaan, kyllä se työllisyys siitä kääntyy nousuun. Odottelun aika on ohi. Kyse on oikeista ihmisistä, jotka tarvitsevat kipeästi näkymää paremmasta.

 – SDP antaa tukensa kaikille keinoille, joilla aidosti helpotetaan ihmisten työllistymistä, ei vain lisätä heidän ahdinkoaan. Hallituksen tulee nopeasti parantaa ihmisten pääsyä työllisyyspalveluihin ja koulutukseen, palauttaa suojaosat sosiaaliturvaan sekä helpotettava hyvinvointialueiden ahdinkoa, Mäkynen päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa