SDP:n Marko Asell: Hallituksen liikuntavihamielisyys käsittämätöntä

Valtiovarainministeri Riikka Purran (ps.) budjettiesitys tarkoittaa käytännössä valtion liikuntapaikkarakentamisen rahoituksen loppumista. – Tämä olisi käsittämätön toimi tilanteessa, missä väestön liikkumattomuus, liikuntapaikkojen korjausvelka ja rakentamisen matalasuhdanne ovat kaikki suuria ongelmia suomalaisessa yhteiskunnassa, kansanedustaja, valtion liikuntaneuvoston jäsen Marko Asell (sd.) ihmettelee.
Liikkumisella ja fyysisellä kunnolla on tärkeä merkitys väestön hyvinvoinnille, terveydelle ja toimintakyvylle. Liikkuminen tukee lukuisin tavoin sekä fyysistä että psyykkistä terveyttä. Vähäinen liikkuminen ja runsas paikallaanolo aiheuttavat mm. terveydenhuollon kustannuksia, tuottavuuskustannuksia, tuloverojen menetyksiä, ikäihmisten koti- ja laitoshoidon kustannuksia sekä syrjäytymisen kustannuksia.
– Valtion noin 160 miljoonan euron liikuntabudjetti on varsin pieni muihin toimialoihin verrattuna. Kuitenkin silläkin ehkäistään huomattavaa haastetta: liikkumattomuuden kustannukset yhteiskunnalle ovat vuosittain n. 4,7 miljardia euroa, Asell sanoo.
Opetus- ja kulttuuriministeriön arvion mukaan kaikkien Suomen liikuntapaikkojen korjausvelka on noin 680‒1 335 miljoonaa euroa. Suuri hintahaitari johtuu siitä, onko liikuntahalleissa tarvetta myös käyttötarkoituksen muutokselle tai parannuksille.
Liikuntapaikkarakentamisen valtionavustuksilla on tärkeä vipuvaikutus rakentamisen investoinneille erityisesti pienempien kaupunkien ja kuntien kohdalla. Valtionavustuksen saamisella on myös merkittävä rooli kuntien liikuntapaikkarakentamisen hankkeiden toteutumisessa. Joissakin kunnissa on linjattu, että rakentamishanke käynnistyy vain, jos hankkeelle saadaan valtionavustus.
– Suhtautuminen liikuntaan on esimerkki siitä, kuinka Orpon hallituksen puheet ja teot ovat täysin ristiriidassa. Hallitusohjelmassa puhutaan liikunnallisesta elämäntavasta ja tasa-arvoisesta mahdollisuudesta liikunnan harrastamiseen. Määräaikainen Suomi liikkeelle -hanke ei millään pysty korvaamaan pysyvän budjettirahoituksen lakkauttamista, Asell painottaa.