SDP:n Mäkynen: Kokoomus osaa haukkua, mutta missä ovat omat ratkaisut?

28.10.2022

SDP:n varapuheenjohtaja, kansanedustaja Matias Mäkynen ihmettelee Elina Valtosen syytöksiä siitä, että Marin olisi epäonnistunut hallituksen tai EU-politiikan johtamisessa. Näille ei hänen mukaansa ole näyttöä. Päin vastoin, historiallisen vaikeina aikoina Marinin hallitus on määrätietoisesti johtanut Suomea läpi kriisien ja samalla onnistunut kunnianhimoisten hallitustavoitteiden läpiviennissä.

”Marin on johtanut hallituksen läpi korona-ajan ja luotsannut viime keväänä Suomen kohti Nato-jäsenyyttä. Sen lisäksi hallitus on tehnyt isoja rakenteellisia uudistuksia, kuten pidentänyt oppivelvollisuutta ja päättänyt sote-uudistuksesta. Miten kukaan voi kutsua tätä epäonnistumiseksi?”, kummastelee Mäkynen.

Hän huomauttaa, että Kokoomus ei itse onnistunut toteuttamaan sote-uudistusta hallituskausinaan, vaikka aikaa siihen kyllä oli.

SDP:n pääministerikaudella työllisyysaste on noussut Suomessa ennätystasolle. Lisäksi kokoaikatyöllisten määrässä Suomi on Pohjoismaiden kärjessä.

”Vahva työllisyyskehitys osoittaa, että Marinin hallitus on tehnyt oikeita päätöksiä. Lisäksi panostukset koulutukseen sekä tutkimukseen ja kehitykseen tulevat vahvistamaan Suomen taloudellista perustaa”, jatkaa Mäkynen. 

Hallitusohjelmassa sovituista verouudistuksista tulee Mäkysen mukaan pitää kiinni, sillä ne ovat osa hallituksen keinovalikoimaa, jolla huolehditaan tiiviistä veropohjasta.

Myös ennallistamisasetuksen osalta Mäkynen kummeksuu Kokoomuksen kritiikkiä, vaikka ymmärtää sen olevan normaalia toimintaa oppositiopuolueelle. Esityksen käsittely on vasta alkuvaiheessa eikä kaikilla jäsenvaltioilla ole vielä valmiita kantoja ehdotukseen.

”Suomen kannasta käydään nyt normaaliin tapaan keskustelua eduskunnassa EU-ministerivaliokunnassa linjatun kannan pohjalta”, jatkaa Mäkynen.

Mäkynen muistuttaa, että Kokoomus itse lupasi elokuussa kesäkokouksessaan olevansa puolue, joka uskaltaa kertoa, mistä leikkaisi.

”Odotamme edelleen näitä Kokoomuksen lupaamia esityksiä. Nyt olisi hyvä hetki siirtää katse omaan palloon”, toteaa Mäkynen.

Jaa sosiaalisessa mediassa