SDP:n Mäkisalo-Ropponen: Sosiaaliturvaa on korjattava kannattelemaan ihmisiä myös kriisiaikojen yli

Keskiviikkona 26.10. eduskunnan käsittelyssä lähetekeskustelussa oli hallituksen esitykset sosiaaliturvan väliaikaisista korotuksista ja määräaikaisesta tuesta sähkötuesta. SDP:n kansanedustaja Merja Mäkisalo-Ropponen pitää esityksiä välttämättöminä auttamaan pienituloisia selviämään korkeasta hintojen noususta. Samalla Mäkisalo-Ropponen haluaa korostaa tarvetta uudistaa sosiaaliturvajärjestelmää laajemmin, jotta kotitaloudet eivät joudu enää riippuvaisiksi ruoka-avusta.
-On tärkeää, että hallitus tekee juuri etuisuuksiin kohdistuvia toimia, sillä juuri sosiaaliturvan varassa olevat ihmiset ja perheet ovat kaikista suurimmassa vaarassa kärsiä hintojen noususta. Määräaikainen sähkötuki on tärkeä keino pitää huolta, että myös energialaskun tehtävän kotitalousvähennyksen ulkopuolelle tulojen vähäisyyden takia jäävät saavat tukea korkeisiin laskuihin. On myös erittäin tärkeää, että tukea kohdistetaan lapsiperheille muun muassa korotettujen huoltajakorotusten muodossa. Emme kuitenkaan saa unohtaa myöskään jatkuvasti kasvavaa yksinasuvien joukkoa, johon kuuluu niin pienituloisia opiskelijoita kuin pienellä eläkkeellä eläviä ikäihmisiä, Mäkisalo-Ropponen toteaa.
Mäkisalo-Ropponen pitää huolestuttavana ruoka-avun kasvavaa tarvetta ja näkee tärkeänä myös pidemmän aikavälin työtä sosiaaliturvan kehittämiseksi.
-Hallituksen hyvistä toimista huolimatta meidän tulee myös valmistautua kasvavaan ruoka-avun tarpeeseen. Jo nyt olen kuullut ruoka-apujärjestöiltä ja kirkon diakoniatyöstä huolestuttavaa viestiä toisaalta kasvaneesta avuntarpeesta ja toisaalta vähentyneestä kauppojen hävikkiruosta, kun niin sanotut punalapputuotteet ovat entistä suositumpia. Toisaalta on erittäin surullista, että olemme yhteiskunnassa jo ennen tätä kriisiä ajautuneet tilanteeseen, jossa leipäjonoja pidetään ihan normaalina asiana, vaikka perustuslain mukaan yhteiskunnan pitäisi huolehtia riittävästä toimeentulosta. Tämä muutos on tapahtunut ilman kunnollista keskustelua ja ilman että olemme tehneet asiasta päätöksiä, Mäkisalo-Ropponen kertoo.
-Tulevasta talvesta meidän tulee selviytyä yhdessä ja kaikki voimavarat yhteen laittaen, mutta jatkossa yhteiskunnan on otettava vastuu sille kuuluvista asioista ja viimeistään sosiaaliturvauudistuksen on korjattava tämä epäkohta, Mäkisalo-Ropponen päättää.