SDP:n Lauri Lyly: Työnantajien vastuuta työntekijöiden osaamisesta on lisättävä

25.10.2025

Työnantajien on otettava nykyistä enemmän vastuuta siitä, että työntekijöiden osaaminen on ajan tasalla, vaatii SDP:n kansanedustaja Lauri Lyly. Työelämä muuttuu ja esimerkiksi teknologia kehittyy niin valtavaa vauhtia, että jokaisen ihmisen pitää pystyä kehittämään omaa osaamistaan jatkuvasti. Tämä ei kuitenkaan voi olla vain ihmisten omalla vastuulla, vaan myös työnantajien on otettava tästä nykyistä enemmän vastuuta.

– On niin yritysten kuin yhteiskunnan etu varmistaa, että työntekijöiden osaaminen on ajan tasalla ja että omaa osaamista on mahdollista päivittää työn ohessa. Jos työntekijöiden osaaminen on vanhentunutta tai puutteellista, yritykset eivät löydä tarvitsemaansa työvoimaa, innovaatioita ei synny eikä tuottavuus parane.

– Työntekijöiden osallistuminen työantajan maksamiin koulutuksiin väheni merkittävästi koronapandemian aikana, eikä määrässä ole vieläkään saavutettu pandemiaa edeltänyttä tasoa. Työntekijöistä 43 prosenttia kertoi vuonna 2024 osallistuneensa työnantajan maksamaan koulutukseen viimeisen vuoden aikana. Suomi on jäämässä selvästi alle EU-maiden keskiarvon, kun verrataan, miten suuri osuus yritysten työvoimakustannuksista menee koulutukseen. Tällä voi olla merkittäviä vaikutuksia Suomen kilpailukyvylle pitkällä tähtäimellä.

Erilaisten koulutusmahdollisuuksien tarjoaminen työntekijöillä vaatii työnantajalta konkreettisia panostuksia. Työntekijöiden osaamistason nosto lisää pidemmässä juoksussa myös yritysten tuottavuutta ja on hyödyksi yritysten muutostilanteissa.

– Työnantajan vastuuta huolehtia työntekijöiden osaamistasosta tulee vahvistaa lakisääteisesti ja työntekijöiden osaamisen kehittämisen tulee olla myös nykyistä vahvemmin yritystukien ehtona, Lyly sanoo.

Moni työntekijä haluaa ylläpitää ja päivittää omaa osaamistaan työsuhteen aikana. Työelämän kasvavat vaatimukset tarkoittavat usein sitä, että opiskelu työn ohessa ei ole mahdollista. Myös taloudellisesti se on erittäin vaikeaa, koska Orpon hallitus poisti aikuiskoulutustuen, toteaa Lyly.

– Työntekijän oikeutta opiskella työajalla tulee laajentaa ja työaikajoustoja lisätä, jotta työnteon ja opiskelun yhdistäminen on helpompaa. Työpaikoilla tulisi ottaa käyttöön työntekijöiden osaamiskartoitukset, jotka auttavat havaitsemaan puutteita, tulevia tarpeita ja lisäämään osaamistasoa suunnitelmallisesti. Aineettoman pääoman, eli osaamisen kartoittamisen, tulisi olla yhtä tärkeä osa yritysten raportointia kuin tilinpäätöksen tekeminen aineellisesta pääomasta, kuten koneista ja laitteista.

Myös työttömien kouluttautumismahdollisuuksia pitää lisätä.

Myös työttömäksi jäävien oikeutta oman osaamisen päivittämiseen tulee vahvistaa, jotta työttömyysjakso jää mahdollisimman lyhyeksi. Erityisesti työttömien kouluttautumista työvoimapula-aloille ja -ammatteihin pitäisi lisätä, sanoo Lyly.

– Yli 55-vuotiailla on jo nyt oikeus muutosturvakoulutukseen, joka mahdollistaa kouluttautumisen silloin, kun työntekijä tulee irtisanotuksi tuotannollisista tai taloudellisista syistä. Oikeus muutosturvakoulutukseen tulisi laajentaa koskemaan kaikkia ikäluokkia, jotta vanhentunut tai puutteellinen osaaminen ei ole este uuden työn löytämiselle, Lyly ehdottaa.

SDP:n työryhmät ovat analysoineet kymmentä yhteiskunnallista ilmiötä, joihin politiikan pitää pystyä vastaamaan tulevaisuudessa.

Työelämän epävarmuuden ja taloudellisen eriarvoisuuden kasvamiseen perehtyneen työryhmän raportin voit lukea täältä:

https://www.sdp.fi/uusi-ohjelmatyo/tyoelaman-epavarmuus-ja-taloudellinen-eriarvoisuus-lisaantyvat/

Jaa sosiaalisessa mediassa