SDP:n Lauri Lyly: Pääurakoitsijan vastuu alihankintaketjusta ja palkkavarkauden kriminalisointi estävät hyväksikäyttöä

Palkkojen, verojen ja sosiaalivakuutusmaksujen oikea maksaminen on edellytys reilulle kilpailulle ja työntekijöiden oikeuksien turvaamiselle sekä harmaan talouden torjumiselle. SDP:n kansanedustaja Lauri Lyly katsoo, että siksi alihankintaketjuissa tilaajan ja pääurakoitsijan vastuuta on vahvistettava ja palkkavarkaus on kriminalisoitava.
– Emme voi hyväksyä sitä, että osa yrityksistä rakentaa menestyksensä sääntöjen kiertämiselle ja työntekijöiden hyväksikäytölle. Kun palkkoja jätetään maksamatta ja veroja vältellään, se on epäoikeudenmukaista paitsi työntekijöille myös koko yhteiskunnalle. Siksi tilaajan ja pääurakoitsijoiden vastuuta on vahvistettava, palkkavarkaus kriminalisoitava ja ammattiliitoille annettava oikeus viedä tapauksia eteenpäin niiden puolesta, jotka eivät tunne oikeuksiaan tai uskalla puolustaa itseään, sanoo kansanedustaja Lauri Lyly (sd).
Lyly muistuttaa, että työperäinen hyväksikäyttö ja harmaa talous vääristävät kilpailua ja syövät julkista taloutta.
– Kun epärehelliset toimijat voittavat tarjouskilpailuja, häviäjinä eivät ole vain työntekijät, vaan myös rehelliset yrittäjät ja koko kansantalous.
Hänen mukaansa tarvitaan samanaikaisesti useita keinoja: tilaajan ja pääurakoisijan vastuun laajentaminen koko ketjuun, riittävät resurssit viranomaisille sekä työehtojen noudattamisen varmistaminen kaikissa hankinnoissa.
– On kestämätöntä, että viranomaisilla ei ole tarpeeksi resursseja valvoa sääntöjen noudattamista. Tehokas valvonta ja riittävät sanktiot palauttaisivat luottamusta työmarkkinoille.
Myös paikallisen sopimisen edistäminen on Lylyn mukaan mahdollista vain, jos työntekijäpuolelle annetaan tulkintaetuoikeus.
– Jos haluamme kehittää paikallista sopimista, se on tehtävä tavalla, joka vähentää ristiriitoja. Tulkintaetuoikeus työntekijöille tuo selkeämpiä sopimuksia, pienentää kynnystä tehdä paikallisia sopimuksia ja turvaa molemmille osapuolille.
Useista yrityksistä huolimatta nämä uudistukset eivät ole edenneet aikaisemmilla hallituskausilla.
– Työnantajapuolen jyrkkä vastustaminen ja oikeistopuolueiden nuiva suhtautuminen on estänyt niiden eteenpäin viemistä ja vaikeuttanut ratkaisujen löytämistä. Lopputuloksena epärehelliset toimijat ovat voineet jatkaa ihmisten ja järjestelmän hyväksikäyttöä. Nyt tarvitaan poliittista rohkeutta: haluammeko puolustaa niitä, jotka toimivat oikein, vai sallimmeko vilpin, joka rapauttaa koko työelämän perustaa? Minusta vastaus on selvä, Lyly toteaa.
Lyly muistuttaa, että myös SAK on tuonut esiin samat uudistukset12 kohdan ohjelmassaan työperäisen hyväksikäytön kitkemiseksi. Sen ehdotukset muodostavat vahvan pohjan tuleville neuvotteluille.