SDP:n Lauri Lyly: Hallituksen velkalupaukset ja työllisyyslupaukset ovat heitetty romukoppaan

28.5.2025

-Orpon-Purran puheet velkaantumisen taittamisesta ovat enää tyhjiä lupauksia, kun hallitus on toimillaan heittänyt velkatavoitteensa romukoppaan, sanoo kansanedustaja Lauri Lyly (sd).

Tänään julkaistu vuoden toinen lisätalousarvio vain vahvistaa viestiä, kun kuluvan vuoden alijäämä ja tätä kautta uuden velan määrää nousee jo 13 miljardiin.

-Kokoomus ja perussuomalaiset nousivat viime eduskuntavaaleissa valtaan lupaamalla kovaan ääneen lopettaa velaksi eläminen, mutta nyt Orpon-Purran hallitus velkaantuu, jopa kritisoimaansa Marinin hallitusta enemmän, Lyly jatkaa.

Surkea talouskehitys on seurausta hallituksen heikosta työllisyyden hoidosta, mikä on merkinnyt verotulojen heikkenemistä ja julkisen talouden pohjan romahtamista. Kasvun puute näkyy myös kuntien ja hyvinvointialueiden taloudessa. Opposition lukuisista vaateista huolimatta hallitus seurasi kädet taskussa rakennusalan tilanteen heikkenemistä. Samalla se on yksipuolisella, vain työnantajien asemaa edistävällä politiikalla vienyt työmarkkinoita väärään suuntaan sekä heikentänyt sopijaosapuolten välistä luottamusta. 

-Vientivetoinen palkkamalli vain jäykisti työmarkkinoiden sopimista. Luottamuksen puute vie työmarkkinoiden kykyä rakentaa yhteistyössä kasvua ja ennustettavuutta, painottaa Lyly.

Kuluttajien ja yritysten luottamus on syystäkin alhaalla. Suomessa työllisyyskehitys on ollut Euroopan huonointa.  Pitkäaikaistyöttömyys on rajussa kasvussa ja ihmisten epävarmuus työpaikoistaan on lisääntynyt.  Kansalaiset eivät uskalla kuluttaa, edes normaalilla kotimarkkinoita ylläpitävällä tavalla, saati tehdä mm. asuntokauppoja. Hallituksen tulisi saada ensin kotimarkkina elpymään. Nykyisillä toimilla näin ei tule käymään.

-Jos hallitus haluaa edes yrittää pitää kiinni tavoitteesta julkisen talouden vakauttamiseksi ja velkaantumisen kääntämiseksi politiikka tarvitsee nyt pikaisen suunnanmuutoksen, Lyly painottaa. 

Jaa sosiaalisessa mediassa