SDP:n kuntapäättäjät torjuvat maksuttoman toisen asteen romuttamisen – jättävät valtuustoaloitteen yli 70 kunnassa

21.4.2024

Orpon hallituksen kehysriihessä päättämät koulutusleikkaukset tyrmistyttävät SDP:n kuntapäättäjiä. Erityisen huolissaan sosialidemokraattiset kuntapäättäjät ovat hallituksen päätöksestä rajoittaa toisen asteen opiskelijoiden maksuttomia oppimateriaaleja ja ylioppilastutkintomaksuja sen vuoden loppuun, jolloin opiskelija täyttää 18 vuotta. Päätös romuttaa maksuttoman ja yhdenvertaisen mahdollisuuden suorittaa toisen asteen koulutus, ja on lisäksi kunnissa toteuttamiskelvoton. Koulutusleikkaus myös lisää nuorten ja perheiden eriarvoisuutta. Mitättömän pienen säästön ja kohtuuttoman hallinnollisen taakan lisäksi hallituksen esitys lisää eriarvoisuutta.

– Vuoden 2022 Lukiolaisbarometristä selvisi, että maksuttomien oppimateriaalien tarjoaminen on lisännyt lukiokoulutukseen hakeutumista erityisesti niiden opiskelijoiden kohdalla, joiden vanhemmista kumpikaan ei ole korkeakoulutettu, vähintään toinen vanhemmista on työtön tai joiden äidinkieli ei ole suomi tai ruotsi. Hallituksen esitys kohdistuu siis nimenomaan heikommassa asemassa oleviin nuoriin ja perheisiin lisäten eriarvoisuutta jokaisessa Suomen kunnassa. Me emme voi hyväksyä tällaista politiikkaa, toteaa Turun kasvatuksesta ja opetuksesta vastaava apulaispormestari Piia Elo.

Sosialidemokraattiset valtuustoryhmät eri puolilla Suomea valmistelevat asiaa koskevia valtuustoaloitteita käsiteltäviksi kunnissaan.

– Esitämme, että jokainen kunta vaikuttaa kaikin keinoin maan hallitukseen, jotta tämä nuorten ja perheiden arjelle katastrofaalinen 12 miljoonan valtakunnallinen minisäästö peruttaisiin asian jatkovalmistelussa. Valtiovarainministeri Purra, tulkaa järkiinne edes tässä nuorten asiassa, valtuustoryhmän puheenjohtaja Niina Ylinen Ähtäristä vetoaa.

Ähtärissä valtuustoaloite asiaa koskien jätetään valtuuston seuraavassa kokouksessa 6.5.2024.

SDP:n kuntapäättäjät haluavat kuntiensa valmistautuvan siihen, ettei Orpon hallitus peräänny koulutusleikkauksistaan.

– Vuonna 2021 toteutettu oppivelvollisuusiän laajennus ja toisen asteen opintojen maksuttomuus olivat suuria suomalaisia sivistystekoja. On täysin järjetön ja vastuuton teko romuttaa nämä edistysaskeleet. Emme tule hyväksymään Orpon ja Purran päätöstä näiden kulujen sälyttämistä nuorten ja perheiden harteille, Kajaanin sosialidemokraattisen valtuustoryhmän puheenjohtaja Heikki Hekkala kertoo.

Kajaanin sd-valtuustoryhmä tulee esittämään seuraavassa valtuuston kokouksessa, että kunta selvittää mahdollisuudet turvata aidosti maksuton toisen asteen koulutus jokaiselle oppivelvollisuusikäiselle kuntalaiselle.

– Kehysriihen saksimisvimmassa oikeistohallitus on unohtanut kuntien arjen. Oppikirjojen ja tietokoneiden kerääminen pois opiskelijoilta kesken abivuotta ja tutkinnon loppurutistusta vaarantaa opiskelijoiden valmistumisen. Lisäksi kymmenientuhansien pienten laskujen laskuttaminen aiheuttaa hallintotyötä ja kuluja kunnille. Valtakunnallisesti saatava säästö on naurettavat 12 miljoonaa euroa, mikä tarkoittaa kuntakohtaisesti häviävän pieniä säästöjä, valtuustoryhmän puheenjohtaja Nina Korventaival Keravalta sanoo.

Hän pitää kehysriihen päätöstä haitallisena paitsi suomalaiselle sivistysvaltiolle, myös täysin arkijärjen vastaisena. SDP tulee Keravalla esittämään valtuustoaloitteen asiaa koskien valtuuston 13.5. kokouksessa.

Tähän mennessä jo 71 kunnan sosialidemokraattiset valtuustoryhmät ovat päättäneet jättää valtuustoaloitteen asiaa koskien. Aloitteissa esitetään kuntien vastustavan toisen asteen koulutuksen oppimateriaalien osittaista maksullisuutta. Samalla esitetään, että kunnat selvittävät omat toimintamahdollisuutensa koulutusleikkauksen perumiseksi ja nuorten arjen helpottamiseksi.

Valtuustoaloite on päätetty toistaiseksi jättää seuraavissa kunnissa:

  1. Helsinki
  2. Espoo
  3. Tampere
  4. Vantaa
  5. Oulu
  6. Turku
  7. Jyväskylä
  8. Kuopio
  9. Lahti
  10. Pori
  11. Kouvola
  12. Joensuu
  13. Lappeenranta
  14. Vaasa
  15. Hämeenlinna
  16. Rovaniemi
  17. Porvoo
  18. Kokkola
  19. Hyvinkää
  20. Järvenpää
  21. Nurmijärvi
  22. Tuusula
  23. Kirkkonummi
  24. Kerava
  25. Kajaani
  26. Ylöjärvi
  27. Vihti
  28. Raisio
  29. Raahe
  30. Lempäälä
  31. Sastamala
  32. Hollola
  33. Sipoo
  34. Pirkkala
  35. Valkeakoski
  36. Naantali
  37. Kempele
  38. Jämsä
  39. Heinola
  40. Orimattila
  41. Loimaa
  42. Loviisa
  43. Kankaanpää
  44. Liperi
  45. Eura
  46. Muurame
  47. Lieksa
  48. Asikkala
  49. Sodankylä
  50. Laihia
  51. Pudasjärvi
  52. Ikaalinen
  53. Iitti
  54. Säkylä
  55. Rusko
  56. Virrat
  57. Parkano
  58. Siuntio
  59. Inkoo
  60. Ähtäri
  61. Kannus
  62. Kaustinen
  63. Vesilahti
  64. Pello
  65. Rautjärvi
  66. Ilomantsi
  67. Tervola
  68. Padasjoki
  69. Konnevesi
  70. Koski Tl
  71. Kustavi

Lisätietoja kunnanvaltuustoryhmien aloitteista antavat kunkin valtuustoryhmän ryhmäpuheenjohtajat:

Eveliina Heinäluoma, Helsinki

Maria Guzenina, Espoo

Pekka Salmi, Tampere

Minna Räsänen, Vantaa

Tanja Tiainen, Oulu

Kristiina Hellsten, Turku

Jarno kemiläinen, Jyväskylä

Jaakko Kosunen, Kuopio

Jetta Laakso, Lahti

Jyrki Levonen, Pori

Henna Hovi, Kouvola

Anni Torni, Joensuu

Jussi Tauriainen, Lappeenranta

Sari Ala-Heikkilä, Vaasa

Anne Laatikainen, Hämeenlinna

Terhi Heikkilä, Rovaniemi

Mikko Valtonen, Porvoo

Sakari Ruisaho, Kokkola

Maarit Hemmilä, Hyvinkää

Satu Tuominen, Järvenpää

Sirkka Rousu, Nurmijärvi

Aarno Järvinen, Tuusula

Sini Felipe, Kirkkonummi

Nina Korventaival, Kerava

Heikki Hekkala, Kajaani

Päivi Stenman, Ylöjärvi

Anu Rajajärvi, Vihti

Ari Korhonen, Raisio

Marko Salmela, Raahe

Kari Virtanen, Lempäälä

Leevi Karisalmi, Sastamala

Kari Hyytiä, Hollola

Hanna Kuntsi, Sipoo

Taru Tolvanen, Pirkkala

Pekka Järvinen, Valkeakoski

Sirpa Hagsberg, Naantali

Sanna Laine, Kempele

Sanna Rajala, Jämsä

Jouko Rajajärvi, Heinola

Vesa Teräs, Orimattila

Timo Tamminen, Loimaa

Satu Hämäläinen, Loviisa

Lauri Kujanpää, Kankaanpää

Emilia Kangaskolkka, Liperi

Pertti Susi, Eura

Lauri Leskinen, Muurame

Tarja Kärkkäinen, Lieksa

Hannu Mäkinen, Asikkala

Satu Honkonen, Sodankylä

Jukka Harju, Laihia

Tuula Kuukasjärvi, Pudasjärvi

Tapio Tienari, Ikaalinen

Antti Kankkunen, Iitti

Ismo Nieminen, Säkylä

Ismo Söderling, Rusko

Keijo Kaleva, Virrat

Jyrki Uotila, Parkano

Arja Alho, Siuntio

Niina Holmström, Inkoo

Niina Ylinen, Ähtäri

Raimo Märsylä, Kannus

Annika Timonen, Kaustinen

Marko Lounasranta, Vesilahti

Lasse Rundgren, Pello

Timo Paajanen, Rautjärvi

Anna Puruskainen-Saarelainen, Ilomantsi

Niina Antinkaapo, Tervola

Mira Vilkman, Padasjoki

Sanna Siekkinen, Konnevesi

Virpi Hahko, Koski Tl

Sirpa Koskinen, Kustavi

Valtuustoryhmien puheenjohtajien yhteystiedot ovat pyydettävissä puoluetoimistolta: Kimi Uosukainen, kunta-, alue- ja järjestöasioiden sihteeri, kimi.uosukainen@sdp.fi, 040 9607 210

Jaa sosiaalisessa mediassa