SDP:n Kristiina Salonen: Valtion lisärahoitus Laivue 2020-hankkeelle on merkittävä

Hallitus esittää tämän vuoden neljänteen lisätalousarvioon 104 miljoonan euron lisärahoitusta Laivue 2020 -hankkeelle vuosille 2025–2027. Lisärahoitus turvaa Rauma Marine Constructions -telakan toimintaedellytykset tuleville vuosille sekä edistää laivueen valmistumista. Kansanedustaja Kristiina Salonen (sd.) pitää tärkeänä, että hallitus myöntää lisärahoitusta laivojen rakentamiseen vastaamaan rakentamisaikaisia kuluja, ja korostaa koko laivahankkeen merkitystä Rauman talousalueelle.
Hallitus kohdistaa Rauma Marine Constructionsille lisärahoitusta, jotta telakan toimintakyky saadaan turvattua ja Suomen meripuolustusta vahvistavaa laivahanketta edistettyä.
– Kyseessä on iso uutinen, jolla turvaamme RMC:n toimintaa ja alusten rakentumista. Tämänhetkiseen tilanteeseen on jouduttu, koska koronakriisi ja siitä aiheutuneet toiminnan haasteet ovat vaikeuttaneet telakan työtä. Lisäksi vielä Venäjän hyökkäyssodan tuomat globaalit muutokset sekä inflaatio nostavat hintoja. On tärkeää, että tässä tilanteessa valtio tukee omilla toimillaan hankkeen jatkoa, sanoo Salonen.
Uudet alukset ovat välttämätön osa Suomen meripuolustusta. Aluksilla torjutaan merialueelta tulevat hyökkäykset ja turvataan tärkeät kohteet sekä merellä että saaristossa. Salonen korostaa kotimaisen telakkateollisuuden merkitystä uudessa turvallisuuspoliittisessa ympäristössä.
– Tässä maailmanpoliittisessa tilanteessa, kun Venäjä on hyökännyt naapurivaltioonsa Ukrainaan, turvallisuuttamme lisää kyky valmistaa itse puolustuskalustoamme. Meillä on vahvaa laivanrakentamisosaamista myös Puolustusvoimien tarpeeseen, ja sen vuoksi on erittäin tärkeää, että Laivue 2020-alukset rakennetaan vahvistamaan Suomen meripuolustusta. Rakentamalla Suomessa luomme myös siltaa vaikeiden aikojen yli, talouden taantuman uhatessa, päättää Salonen.