SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen: Taistelua eriarvoistumista vastaan on Suomessa jatkettava

Kansanedustaja Tuula Väätäinen on huolissaan suomalaisten eriarvoistumisesta muun muassa poliittisen osallistumisen, toimeentulon ja terveyden sekä köyhyyden lisääntymisen osa-alueilla. Nämä tekijät kasvattavat ihmisten epäluottamusta yhteiskuntaa ja hyvinvointivaltiota kohtaa sekä murentavat luottamusta ihmisryhmien välillä ja heikentävät demokratian toteutumista.
Maanantaina 24.10.2022 Kalevi Sorsa -säätiön julkaisema Eriarvoisuuden tila 2022 -raportti käsittelee eriarvoisuuden tilaa Suomessa ja kartoittaa aiheitta tekemällä näkyväksi suomalaisen yhteiskunnan eriarvoistavia rakenteita.
– Suomalaiseen hyvinvointivaltion ytimessä on tavoite väestön sosiaalisen, terveyden sekä taloudellisen hyvinvoinnin edistämisestä. Tämä tavoite hyvinvoivasta väestöstä jaetaan yli puoluerajojen. Suomalaiset ovat hyvinvoiva kansan, hyvinvointi jakautuu kuitenkin epätasaisesti. Erot näkyvät hyvinvoinnin eri osa-alueilla, kuten taloudellisessa toimeentulossa, yhteiskunnallisessa osallisuudessa tai terveydessä. Koronapandemia on ollut tästä näkyvin viimeaikainen esimerkki. Pandemia vaikutti väestöryhmiin epätasa-arvoisesti, suurimpia kärsijöitä olivat ne väestönosat, joiden sosiaalinen ja taloudellinen asema oli jo ennen koronaa heikko. Sellaiset ihmiset, joilla ei ammatista, asuinpaikasta, tuloista tai iästä riippuen ollut poikkeavissa pandemiaoloissa tasa-arvoisia mahdollisuuksia mm. etätyöskentelyyn, etäopiskeluun tai pääsyä terveyspalveluihin. Samoin näiden ihmisten kyky suojautua virukselta oli usein paljon muita heikompi, kertoo Väätäinen.
Taistelussa eriarvoistumista vastaan on yhteiskunnan hyvinvointia ja toimeentuloa tukevien palveluiden oltava kunnossa. Näitä palveluita ovat koulutus- sekä sosiaali- ja terveyspalvelut sekä riittävät sosiaaliset turvaverkot.
– Sosiaaliturvajärjestelmän riittävien etuuksien ylläpitäminen lieventää ja estää lyhyellä aikavälillä ihmisten putoamista köyhyyteen. Pitkäntähtäimen keinoja torjua eriarvoistumista ja köyhyydestä poispääsyä on aktivoida ihmisiä koulutuksen sekä työllistämisen tukitoimien kautta ja varmistaa, että ihmiset saavat apua terveyteen liittyvissä asioissa sitä pyydettäessä. Kun ihmiset luottavat omaan tulevaisuuteensa ja kokevat tulevansa toimeen, on paljon todennäköisempää, että heidän sosiaalinen ja taloudellisen hyvinvointinsa myös paranee. Kaiken tämän keskiössä on riittävät palvelut ja toimiva sosiaaliturvajärjestelmä. Samalla lisäämme myös ihmisten luottamusta yhteiskunnalliseen osallisuuteen, joka on tärkeää demokratian toteutumisen kannalta. Meidän poliitikoiden tehtävä on varmistaa, että suomalaisen hyvinvointivaltion palvelut toimivat ja lunastavat lupauksensa väestön hyvinvoinnin edistämisestä, toteaa Väätäinen.