SDP:n kansanedustaja Tuula Väätäinen: On tärkeää, että raideliikenteen toimivuus saadaan Kuopiossa huipputasolle

28.10.2022

Kansanedustaja Tuula Väätäinen (sd.) on tyytyväinen, että hallitus on neljännessä lisätalousarviossaan kohdistanut 12 miljoonaa euroa Kuopion ratapihan parantamiseen. On hienoa, että Kuopion ratapihahankkeeseen saadaan lisärahoitusta koko kaupungin kannalta tärkeän liikenteen solmukohdan ja keskustan asemaseudun kehittämiseen, kertoo Väätäinen.

Hallitus antoi eduskunnalle esityksen vuoden 2022 neljännestä lisätalousarviosta torstaina 27. lokakuuta. Talousarviossa liikenteen kehittämishankkeisiin ehdotetaan yhteensä noin 85 miljoonaa euroa 11 eri hankkeeseen, josta Kuopion ratapihan parantamiseen kohdistetaan 12 miljoonaa euroa.  

– Kuopio tarvitsee nykyaikaisen ja toimivan ratapihan sekä asemanseudun, joka mahdollistaa ihmisten helpon ja esteettömän sekä turvallisen kulkemisen junalaiturille ja kulkeviin juniin. Tarkoituksena on tehdä Kuopion ratapihasta nykyaikainen sekä nopeasti kasvavan ja kehittyvän kaupungin tarpeisiin vastaava ratapiha kuitenkin vanhaa perintöä kunnioittaen. Ratapihan kehittämisen ja tekniikan uusimisen myötä myös junaliikenteen täsmällisyys paranee, kertoo kansanedustaja Väätäinen.

– Itä-Suomi elää raideliikenteestä ja koko alueen elinvoimaisuuden niin kansalaisten kuin elinkeinoelämänkin kannalta on tärkeää, että raideliikenteen toimivuus saadaan huipputasolle, toteaa Väätäinen.

Jaa sosiaalisessa mediassa