SDP:n Joona Räsänen: Pääministeri Orpon kannattaa keskittyä siihen, mitä hän saa aikaan omalla vahtivuorollaan

18.8.2025

-Pääministerin Orpon kannatta nyt keskittyä siihen, mitä hän saa aikaan omalla vahtivuorollaan, sen sijaan että hän kyselee jo muilta, että miten tämän hallituksen aiheuttaman sotkun tulette siivoamaan, kuittaa valtiovarainvaliokunnan vastaava kansanedustaja Joona Räsänen (sd).

Orpon hallitus on jäämässä historiaan eniten velkaa kasvattaneena, samalla kun työllisyyskehitys on ollut Euroopan surkeinta. Ei siis ihme, että pääministeri haluaa kovasti kääntää huomion jo puolessa välissä vaalikautta jo seuraavan hallituksen tekemisiin. 

-Pääministerin vastuullisuus ja kyvyt punnitaan tulostaululla ja nyt lukemat ovat hallitukselle kyllä todella rumat. Kukakohan tämänkin sotkun siivoaa, Räsänen kysyy?

-Orpon mainostama kansallinen velkajarru ei edes hallituksen esitysluonnoksen mukaan vaikuttaisi ensi vaalikauden politiikkaan. Julkisen talouden kestävyyden vahvistamiseksi on viisaampaa ottaa oppia Ruotsista, ja asettaa parlamentaarisesti tuleville vaalikausille tavoitteet alijäämälle ja velkauralle jo ennen vaaleja. Tämän jälkeen puolueet esittävät omat keinonsa näihin pääsemiseksi. Tämä vahvistaisi Suomen talouspolitiikan pitkäjänteisyyttä ja uskottavuutta huomattavasti tehokkaammin, Räsänen päättää.

Jaa sosiaalisessa mediassa