SDP:n Johan Kvarnström: Perusteettomat pätkätyöt eivät lisää nyt tarvittavaa luottamusta – päinvastoin, lisäävät prekarisaatiota
Kansanedustaja Johan Kvarnström (SDP) kritisoi hallituksen esitystä helpottaa määräaikaisten työsuhteiden solmimista sillä perusteella, että se lisää epävarmuutta ja kasvattaa raskaussyrjinnän riskiä. Yritysten työllistämiskynnyksen madaltamiseksi hän kannattaa SDP:n esiin nostamaa ratkaisua, eli rekrytointiverohyvitystä ja arvonlisäveron alarajan nostoa.
Hallituksen esitys työsopimuslain muuttamiseksi on etenemässä eduskuntaan. Siinä ehdotetaan, että vuoden määräaikainen työsopimus voidaan tehdä ilman perusteltua syytä.
Kvarnströmin mukaan on tärkeää asettaa lakimuutos nykyiseen kontekstiinsa. Se tehdään aikana, jolloin hallitus on heikentänyt työntekijöiden asemaa monin tavoin, muun muassa heikentämällä lakko-oikeutta ja helpottamalla irtisanomisia, samalla kun työttömyysturvaa on leikattu.
– Ovatko hallituksen jäsenet itse kokeneet sen epävarmuuden, jota pitkät pätkätyöjaksot merkitsevät? Minä olen, useiden vuosien ajan. Kyseessä on ilmiö, jota ei pidä vahvistaa, vaan päinvastoin. Nyt tarvitaan lisää toistaiseksi voimassa olevia työsuhteita. Ymmärrän ajatuksen työllistämiskynnyksen madaltamisesta, mutta tämä on väärä väline. Kyse on keinosta, joka lisää epävarmuutta aikana, jolloin luottamuksen puute on merkittävä jarru Suomen talouskasvulle. Lisäksi se lisää raskaussyrjinnän riskiä. Esimerkiksi rekrytointeihin kohdistuva verohyvitys olis ALV-alarajan nosto olisi tätä reilumpi vaihtoehto, sanoo Kvarnström.
Hän pitää myönteisenä, että hallitus aikoo päivittää naisten ja miesten välisestä tasa-arvosta annetun lain raskaussyrjinnän tehokkaammaksi ehkäisemiseksi, mutta pitää ristiriitaisena, että hallitus tuo samanaikaisesti esityksen, joka lisää syrjinnän riskiä.
Ylipäänsä hänen mukaansa oikeiston työelämäpolitiikka on etääntynyt työntekijöiden ja työttömien arjesta ja osoittautunut tulosten valossa epäonnistuneeksi.
– Luvut puhuvat tähän mennessä selvää kieltään. Hallituksen lääkkeet eivät tehoa. Suomessa on koko EU:n korkein työttömyysaste, ja työssä käyvät ovat ymmärrettävästi varovaisia eivätkä kuluta epävarman talous- ja työllisyystilanteen vuoksi, sanoo Kvarnström.