SDP:n Hussein al-Taee: Finnairilla käynnissä matkustamohenkilökunnan palkkojen dumppauskampanja

Valtion omistama lentoyhtiö Finnair yrittää hyödyntää väliaikaista koronakriisiä heikentääkseen pysyvästi matkustamohenkilökunnan työehtoja. SDP:n vantaalainen kansanedustaja, talousvaliokunnan jäsen Hussein al-Taee pitää tilannetta erittäin huolestuttavana.
Työehdoista neuvotellaan tilanteessa, jossa iso osa matkustamohenkilökunnasta on ollut lomautettuna tai muissa tehtävissä koronan aiheuttamista häiriöistä johtuen. Säästötoimia on perusteltu väliaikaisella koronalla, mutta silti niitä vaaditaan pysyviksi, vaikka lentomatkailu piristyy koronan väistyessä. Tätä al-Taee ei voi hyväksyä.
– Finnair on toteuttanut myös viime vuonna työntekijöihin kohdistuvia säästötoimia, joten tällaisessa tilanteessa niille ei ole mitään tarvetta. Jo valmiiksi lomautettuna olevien työntekijöiden tulevaisuuden taloustilanteen heikentäminen ei ole hyvää hallintoa eikä liiketoimintaa.
al-Taee muistuttaa, että valtio on pääomittanut Finnairia sadoilla miljoonilla euroilla koronan vuoksi. Sen lisäksi yhtiön johtoa on pandemian aikana palkittu runsaskätisesti samaan aikaan, kun tavallisia työntekijöitä vaaditaan tinkimään työehdoistaan.
– Vetoan Finnairin johtoon: toimikaa niin, että päätöksillänne on yleinen hyväksyntä suomalaisten keskuudessa. Matkustamohenkilökunnan kyykyttämisestä ei sympatiaa heru tai tasopisteitä kerry, al-Taee muistuttaa.