SDP:n Harakka: Ei kateuspäivä, vaan kannustuspäivä
- On ilo nähdä, että kasvuyritysten nuoret menestyjät ovat isänmaallisia veronmaksajia, jotka eivät piilota tulojaan verosuunnitteluun tai ulkomaille, toteaa kansanedustaja Timo Harakka (sd.), joka vaikuttaa sekä tulevaisuus- että talousvaliokunnissa. Hän on mm. AI Finlandin ja IQM:n neuvonantajaryhmien jäsen.
– Marraskuussa emme vietä kateuspäivää, vaan kannustuspäivää”, Timo Harakka sanoo.
– Tapaan paljon nuoria startup-yrittäjiä ja myös nuoria sijoittajia, joille Miki Kuusen, Marianne Vikkulan, Peter Sarlinin ja Ilkka Paanasen kaltaiset esikuvat ovat tärkeitä. He osoittavat, että Suomessa voi ja saa menestyä, ja on reilua kiittää saamistaan mahdollisuuksista myös maksamalla veroja.
– Verotietojen julkistaminen on tärkeä osa yhteiskunnan avoimuutta. Samalla on muistettava, että kaikkein varakkaimmat pystyvät pitämään omaisuustulonsa pimennossa esimerkiksi holding-yhtiöiden avulla, Timo Harakka toteaa.