SDP:n Hanna Laine-Nousimaa: Onko sähkön kansallinen hintakatto kohtuullinen ratkaisu kohtuuttomiin hintapiikkeihin?

5.2.2026

– Aiemmissa sähkön hintapiikeissä esimerkiksi Marinin hallituksen aikana poliittinen keskustelu oli huomattavan aktiivista ja oppositio vaati hallitusta toimimaan viipymättä. Nyt saman kaltaisen tilanteen toistuessa moni luonnollisesti kysyy, reagoiko Orpon hallitus asiaan yhtä määrätietoisesti, kysyy kansanedustaja Hanna Laine-Nousimaa (sd.).

– Sähkön hinta on jälleen noussut pörssisähkön osalta pitkäaikaisesti tasolle, jota monet kotitaloudet pitävät kestämättömänä. Talven pakkasten aikaan markkinahinta voi nousta jopa lähes sataan senttiin kilowattitunnilta, ja monelle tämä tarkoittaa suoraa ja suurta lisälaskua arjen kustannuksiin, kertoo Laine-Nousimaa.

– Marinin hallitus teki useita toimia helpottaakseen kotitalouksia korkeissa sähkönhinnoissa. Selvää on, että markkinahinnan nopea nousu haastaa päätöksentekoa, sillä rakenteelliset uudistukset, kuten säästä riippumattoman energiantuotannon lisääminen tai siirtoyhteyksien vahvistaminen, eivät tarjoa helpotusta tämän hetken tilanteeseen, toteaa Hanna Laine-Nousimaa.

 Vaikka energiapolitiikan pitkän aikavälin linjaukset ovat tärkeitä, nykyinen talvi osoittaa, että niiden oheen tarvitaan myös akuutteja ratkaisuja. Kuluttajille ei riitä lupaus siitä, että tilanne paranee vuosien kuluttua, jos pakkasjaksojen aikana sähkölaskut kasvavat kohtuuttomiksi. Mahdolliset hintakatot tai muut hinnan vaihteluihin vastaavat keinot on otettava keskusteluun. Kansalaiset kaipaavat ennen kaikkea johdonmukaisuutta; samankaltaisiin tilanteisiin on aiemmin vaadittu ripeitä toimia ja samanlaista reagointia odotetaan myös nyt. Politiikan uskottavuus rakentuu sen varaan, että sanojen ja tekojen välillä ei ole ristiriitaa. Tämä korostuu etenkin silloin, kun kotitalouksien taloudellinen tilanne on tiukka.

 – Sähkön hinta koskee suoraan kotien lämmitystä, arjen sujuvuutta ja taloudellista turvallisuutta. Siksi energiapolitiikan on oltava sekä pitkäjänteistä että tilanteisiin nopeasti reagoivaa. Päätöksentekijöiden onnistuessa yhdistämään nämä kaksi näkökulmaa, syntyy ratkaisuja, jotka palvelevat sekä kuluttajia että energiajärjestelmän vakautta. Tällä hetkellä toiminnassa on vielä paljon parantamisen varaa, huomauttaa Hanna Laine-Nousimaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa