SDP:n Eveliina Heinäluoma: Vuokralaisen asumisturvasta huolehdittava
Asuinhuoneiston vuokrausta koskevaan lakiin tehdään muutoksia, jotka lyhentävät vuokranantajan irtisanomisaikaa uusissa vuokrasopimuksissa. – On kohtuutonta, että vuokralaisen on jatkossa asuttava asunnossa kaksi kertaa nykyisen verran päästäkseen vuokranantajan pidemmän irtisanomisajan piiriin, vaikka samalla tätä pidempää irtisanomisaikaa lyhennetään kolmanneksella, toteaa ympäristövaliokunnan jäsen, kansanedustaja Eveliina Heinäluoma (sd.).
Vuokranantajan irtisanomisaika lyhenee esityksen mukaan vähintään kaksi vuotta yhtäjaksoisesti kestäneissä vuokrasuhteissa nykyisestä puolesta vuodesta neljään kuukauteen. Aiemmin pidempi irtisanomisaika koski jo vuoden kestäneitä vuokrasuhteita.
– Vuokralainen voi joutua jatkossa muuttamaan asunnostaan vain kolmessa kuukaudessa, jos hän on asunut asunnossa alle kaksi vuotta. Yhteiskunnallisen epävakauden lisääntyessä olisi tärkeää, että asumisen turva pystyttäisiin säilyttämään, Heinäluoma sanoo.
Lakimuutoksella pyritään tasapainottamaan vuokrasuhteen osapuolten asemaa, sillä nykytilanteessa yli vuoden kestäneissä vuokrasuhteissa vuokranantajan kuuden ja vuokralaisen yhden kuukauden irtisanomisaikojen välinen ero on huomattava.
– SDP katsoo, että sääntelyä on syytä tasapainottaa vuokralaisen asumisturvan vahvistamiseksi ja siksi pidemmän irtisanomissuojan piiriin tulisi päästä myös jatkossa yhden vuoden vuokrasuhteen jälkeen. Vuokralainen on vuokrasuhteessa yleensä heikommassa asemassa ja hänelle asunnon vaihtaminen on aivan eri asia kuin vuokranantajalle vuokralaisen vaihtuminen. Uuden asunnon löytäminen määräajassa voi olla haastavaa ja stressaavaa erityisesti haavoittuvassa asemassa oleville, kuten lapsiperheille, ikääntyville, pienituloisille tai vammaisille, muistuttaa Heinäluoma.
– Asuinhuoneiston vuokrausta koskevat lakipykälät ovat jo yli 30 vuoden takaa ja niitä on syytäkin päivittää ja selkeyttää. Vuokranantajan irtisanomisaikaan tehtävät muutokset valitettavasti kuitenkin heikentävät kokonaisuutena liikaa vuokralaisen asemaa, Heinäluoma toteaa.
Ympäristövaliokunnan sd-ryhmä jätti vastalauseen valiokunnan tänään valmistuneeseen mietintöön hallituksen esityksestä eduskunnalle laiksi asuinhuoneiston vuokrauksesta annetun lain ja liikehuoneiston vuokrauksesta annetun lain muuttamisesta.