SDP:n Eveliina Heinäluoma: Rakennusalan kriisille on vaihtoehto

20.10.2025

Rakennusalan kriisi jatkuu, mutta hallitus ei edelleenkään ole esittänyt uskottavia ratkaisuja alan tilanteen parantamiseksi, sanoo SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma. Rakennusteollisuuden syyskuun suhdannekatsauksen mukaan talouden kitulias kasvu ja kuluttajien murentunut luottamus ovat olleet myrkkyä rakennusalan elpymiselle.

– Rakennusala on yksi Suomen talouden vetureista, jonka hallitus on tällä vaalikaudella valitettavasti hylännyt varikolle. Keinoja alan vauhdittamiseen kyllä olisi, ja niitä me SDP:ssä olemme hallitukselle esittäneet useaan otteeseen viimeisen kahden vuoden aikana, muistuttaa Heinäluoma.

– Rakennusala tarvitsisi nyt pikaisesti elvytyspaketin. Esimerkiksi korjausrakentamista tulisi vauhdittaa sen valtuuksia lisäämällä. Alan verointensiivisyyden vuoksi tämä olisi sijoitus, joka maksaisi itsensä kyllä valtaosin takaisin verotuloina. Kyseessä olisi tärkeä satsaus alan työllisyyden parantamiseksi tilanteessa, jossa työttömyysluvut ovat hiponeet pitkään pilviä, sanoo Heinäluoma.

– Lisäksi palauttaisimme hallituksen poistaman ensiasunnon ostajien varainsiirtoverovapauden ja ottaisimme käyttöön ensiasunnon ostajien määräaikaisen korkovähennysoikeuden. Paitsi että nämä toimet piristäisivät asuntomarkkinoita ja asuntorakentamista, niillä vahvistettaisiin erityisesti nuorten aikuisten mahdollisuuksia hankkia oma koti, sanoo Heinäluoma.

– Juuri tällaisia kasvutoimia tarvitsemme suomalaisten luottamuksen palauttamiseksi: toimia, jotka tukevat työllisyyttä, asumista ja tulevaisuudenuskoa. Luottamus on kasvun avain – ilman sen vahvistamista tulee Suomen kipeästi kaipaama kasvu jäämään haaveeksi, päättää Heinäluoma.

Jaa sosiaalisessa mediassa