SDP:n Eveliina Heinäluoma: Olisiko aika hakea pidemmän ajan yhteisymmärrystä maahanmuuttopolitiikan kehittämisestä?

14.8.2026

SDP esitteli eilen torstaina 13.8. oman toimenpidepaketin nuorten turvallisen arjen parantamiseksi. Paketti sisälsi myös laajan keinovalikoiman eriytymiskehityksen torjumiseksi sekä maahanmuuttopolitiikan kehittämiseksi. Paketti on saanut myös hallituspuolueiden kansanedustajilta kommentteja.

”Pidän hyvänä että SDP:n esitykset seuraavalle vaalikaudelle maahanmuuttopolitiikan kehittämisestä herättävät paljon keskustelua, mutta toivoisin että keskustelussa pyrittäisiin hakemaan myös pidemmän aikavälin yhteisymmärrystä jatkuvan ja turhanpäiväisen kiistelyn sijaan”, SDP:n kansanedustaja Eveliina Heinäluoma toteaa.

Kokoomuksen kansanedustaja Heikki Vestman kommentoi myös tänään perjantaina 14.8. SDP:n esityksiä maahanmuuttopolitiikan kehittämisestä. Vestman keskittyi kommentissaan lähinnä kritisoimaan SDP:tä.

SDP:n hallintovaliokunnan vastaava Eveliina Heinäluoma vastaa Vestmanin kritiikkiin.

”Kuten oppositiopuolueen rooliin kuuluu, olemme esittäneet eduskuntatyössä hallituksen esityksiin korjausehdotuksia, mutta hallitus on kieltäytynyt ottamasta SDP:n esityksiä huomioon. Hallitus on sisällyttänyt useisiin omiin esityksiinsä kritisoituja elementtejä, joita emme ole voineet kannattaa, joten olemme joutuneet äänestämään lopullisessa käsittelyssä esityksiä vastaan”, Heinäluoma toteaa.

”Esimerkiksi kannatimme hallituksen esitystä kotoutumisen ja kielitaidon kehittämisen osalta, mutta vastustimme samassa esityksessä ollut 36 milj e leikkausta kuntien kotouttamistyöhön. Kotouttamistapalvelut ovat keskeisiä maahanmuuttajien kielitaidon ja työllistymisen edistämisessä. On lyhytnäköistä esittää lukuisia leikkauksia kotouttamispalvelujen rahoitukseen. Tällä vaalikaudella olemme kuitenkin myös kannattaneet hallituksen esitystä kansalaisuuskokeen ottamisesta käyttöön,” Heinäluoma huomauttaa.

SDP on tulevan vaalikauden esityksissään ottanut huomioon erityisesti Ruotsin viimeisten vuosien kehityksen ja tästä syystä olemme esittäneet toimenpidepaketissamme laaja-alaisia keinoja maahanmuuttopolitiikan kehittämiseksi. Niin ruotsalaiset päättäjät kuin myös poliisi ovat todenneet, ettei pelkillä rangaistusten koventamisilla saada aikaan kestävää maahanmuuttopolitiikkaa.

”SDP:n politiikassa kaikkien ihmisten ihmisarvosta pidetään kiinni eikä maahanmuuttajia syyllistetä. Kaikille on tarjottava mahdollisuus tulla mukaan suomalaiseen yhteiskuntaan, mikäli sitoutuu suomalaisen yhteiskunnan sääntöihin. Siksi haluamme rakentaa Suomea, jossa jokaisella on hyvät työelämävalmiudet, reilut työehdot ja hyvä kielitaito,” Heinäluoma painottaa.

”Voi olla että osa perussuomalaista kansanedustajista on menetetty, mutta olisi toivottavaa, että kokoomuksella olisi kykyä leimaamisen ja jatkuvan, turhanpäiväisen riitelyn sijaan keskittyä Suomen asioiden hoitamiseen. Eikö nyt olisi aika hakea pidemmän ajan yhteisymmärrystä maahanmuuttopolitiikan kehittämisestä? Tässä pohjana voisi käyttää tarkastusvaliokunnan yksimielistä mietintöä vuodelta 2019”, Heinäluoma huomauttaa.

Jaa sosiaalisessa mediassa