SDP:n Eveliina Heinäluoma: Kokoomuksen on lopetettava investointien jarruttaminen epävarmuutta luomalla

14.11.2025

– Suomen talouden yksi suurimmista haasteista on tällä hetkellä epävarmuus ja investointiympäristön sumea näkymä. Kaikki ei johdu maailmanpolitiikan myrskyistä, vaan osin tilanne on hallituksen itseaiheuttama, muistuttaa kansanedustaja Eveliina Heinäluoma.

– Kokoomuksen johtaman hallituksen tulisi nyt pikaisesti selkeyttää esimerkiksi Suomelle niin tärkeiden vihreiden investointien toimintaympäristö ja luovuttava investointeja haittaavista lakihankkeista.

– Esiin voi nostaa vaikkapa tuulivoimaloiden etäisyyssäätelyn suunnittelun, joka on aiheuttanut sen, että ensi vuonna Suomeen ei ole valmistumassa yhtään tuulivoimalaa. Hallituksen tuulivoimaloille ehdottama etäisyysvaatimus on saanut täystyrmäyksen niin kunnilta kuin elinkeinoelämältäkin. Epävarmuus alalla on suurta. Kunnilla on paras näkemys siitä, mihin erilaiset energiantuotantoalueet sopivat. Kunnat voivat myös jo nykyisin määritellä esimerkiksi tuulivoiman etäisyysvaatimuksia, toteaa Heinäluoma.

– Suomen on pidettävä kiinni vuoden 2035 hiilineutraalitavoitteestaan. Kunnianhimoinen ilmastopolitiikka luo suomalaisille yrityksille kasvun mahdollisuuksia. Jos sääntely kuitenkin estää käytännössä uudet tuulivoimahankkeet, ei puhdasta sähköä saada lisättyä nopeasti, Heinäluoma painottaa.

– Nyt tästä epävarmuudesta pitäisi päästä eroon ja lapio ja kuokka on saatava maahan, jotta saadaan investoinnit liikkeelle ja ihmisille töitä. Haluankin kysyä kokoomukselta, miksi hallitus heikentää Suomen investointinäkymiä omilla toimillaan? Eikö suhdannetilanne ole tarpeeksi vaikea jo nyt, kun valtiontalouden ennätysvelka ja työttömyys vain kasvavat, kysyy Heinäluoma.

Jaa sosiaalisessa mediassa