SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Tytti Tuppurainen: Eroa, Orpo, vai etkö tunne tulosvastuun käsitettä?
Pääministeri Orpo vähättelee ylimielisesti opposition perusteltuja vaatimuksia pääministerin erosta. Tosiasia on, että Orpon-Purran hallitus on epäonnistunut kaikissa tavoitteissaan.
Piti tulla satatuhatta uutta työllistä, mutta sen sijaan työttömyys Suomessa on koko Euroopan ennätys. Ja mikä vaarallisinta: pitkäaikaistyöttömyys on 90-luvun lamavuosien lukemissa, nuoret ovat vailla työtä ja toivoa.
Oikeistohallituksen tärkeimmäksi tavoitteeksi määritetty velkaantumisen pysäyttäminen on epäonnistunut vielä pahemmin: kehyskauden päätteeksi hallitus on ottamassa vuodessa velkaa ennätysmäiset 17,4 miljardia euroa. Velkaantuminen on karannut kokoomuksen käsistä, vaikka ennen vaaleja Orpo uhosi lopettaa velaksi elämisen.
Tuppurainen muistuttaa, ettei minkään organisaation johto voisi kuvitella jatkavansa, kun kaikki sen tavoitteet ovat täysin epäonnistuneet.
– Tunteeko pääministeri Orpo tulosvastuun käsitteen? Kun viimeinen kehysriihi on takana, tosiasiat pitää tunnustaa ja hallituksen eronpyyntö jättää. Jos hallitus ja sen puolueet ovat erotakseen liian vieraantuneita todellisuudesta, on oppositiolla suorastaan velvollisuus jättää välikysymys hallituksen kaatamiseksi, kuten SDP:n puheenjohtaja Antti Lindtman on esittänyt. Olemme kutsuneet oppositioryhmät tätä varten koolle, kertoo Tuppurainen.