SDP:n Anna-Kristiina Mikkonen tavoittelemaan jatkokautta eduskunnassa
Kaakkois-Suomen SDP:n jäsenäänestyksen tulokset vahvistettiin ylimääräisessä piirikokouksessa keskiviikkona 20.5.2026. Kansanedustaja Anna-Kristiina Mikkonen lähtee tavoittelemaan jatkokautta eduskunnassa jäsenistön vahvan kannatuksen turvin.
”Haluan lämpimästi kiittää Kaakkois-Suomen sosialidemokraatteja vahvasta ja laajasta kannatuksesta jäsenvaalissa. Tästä on hyvä jatkaa vaalityöhön. Jäsenvaalitulos osoittaa, että tekemälläni työllä ja tyylillä on kannatusta. SDP:llä on vahva ja monipuolinen yhteistyökykyisten osaajien lista, voittava joukkue. Eduskuntavaalien todelliset haastajat löytyvät vaalipiirin isoimmista kaupungeista. Suomi tarvitsee vakaita ja vastuullisia päättäjiä, osaamista, kokemusta ja näkemystä. Siksi haen jatkokautta eduskunnassa,” Mikkonen sanoo.
Mikkonen toteaa, että kulunut oppositiokausi on ollut raskas. Nykyhallituksen epäoikeudenmukaiset ratkaisut, muun muassa sairaaloiden, sosiaaliturvan ja järjestöleikkausten osalta, saavutettavuuden rapauttaminen ja työelämän pelisääntöjen romutus vahvistavat entisestään omaa tahtoa taistella epäoikeudenmukaista politiikkaa vastaan ja hyvien asioiden puolesta.
”Kuluvalla kaudella olen mm. tehnyt 12 talousarvioaloitetta, sekä toimenpidealoiteen Savonlinnan sairaalan toiminnan turvaamiseksi. Lisäksi olen valmistellut Pohjoismaiden neuvostossa jäsenaloitteen sairaalaverkoston pohjoismaisesta tarkastelusta sekä politiikkasuosituksia, jotka tähtäävät 46 (ml. Suomi) Euroopan neuvoston jäsenmaan lainsäädännön muuttamiseen. Viimeisimpänä aloitteeni suomalaisen kokonaisturvallisuusajattelun eurooppalaisesta kehittämisestä etenee 11 eri maan kollegan ja neljän poliittisen ryhmän tukemana. Savonlinnalaisena kansanedustajana voi siis vaikuttaa niin Suomen kuin Euroopan kehitykseen positiivisesti,” Mikkonen toteaa.
Saavutettavuus, koulutus ja terveydenhuollon hoitoonpääsy ovat elinvoiman ja turvallisuuden kannalta oleellisimmat asiat. Osaamiseen panostaminen ja koulutuskysymykset sekä reilut työmarkkinat ovat minulle erityisen tärkeitä. Kuluneella kaudella näitä on rapautettu erityisesti työelämän ja koulutuksen osalta. Itä-Suomen asiat ja asema vaatii erityistä huomiota myös tulevalla kaudella. Turvallisuus, niin arjessa kuin kansallisesti ja kansainvälisesti on ja tulee kaiken politiikan keskiössä. Siksi tarvitaan vakaita ja vastuullisia päättäjiä.
Mikkonen on tämän eduskuntakauden aikana myös saanut esikoisensa ja ollut vanhempainvapaalla. ”Työn ja perheen yhteensovittaminen ei ole enää vain politiikkateema minulle, vaan jokapäiväistä elämää”, naurahtaa Mikkonen aurinkoiseen tyyliinsä.
Kaakkois-Suomen Sosialidemokraattien ehdokaslistaan pääset tutustumaan täältä: https://kaakkoissuomi.sdp.fi/